KotiUutisetEva Wahlströmin mielipiteet keräävät kiitosta – "sohaistaan vähän muurahaispesää"

Eva Wahlströmin mielipiteet keräävät kiitosta – ”sohaistaan vähän muurahaispesää”


Eva Wahlström, Suomen menestynein naisnyrkkeilijä, otti kantaa sosiaalisessa mediassa useaan otteeseen esillä olleeseen keskusteluun, mitä tulee naisvihaan ja naisten väheksyntään.

– Jo pidemmän aikaa mediassa on kerrottu, miten naiset ovat kokeneet naisvihaa tai väheksymistä sukupuolensa ansiosta. En missään nimessä koe, että on ok suhtautua naisiin tai naisten osaamiseen alentavasti, ei myöskään että kenenkään tarttis sietää kuraa, Wahlström kirjoittaa.

Samalla hän korostaa, ettei aio ”kusta omaan pesään” omilla sanoillaan.

– Mä oon ollut ensimmäisiä naisnyrkkeilijöitä Suomessa. Tulin miehiseen maailmaan, sekoitin arvot ja uskomukset siitä millainen on mies ja millainen nainen. Se ei ollut mun agenda, mutta se tapahtui. Kohtasin kerta toisensa jälkeen asenteita, joissa kiellettiin tulemasta nyrkkeilysalille tai käskettiin tekemään jotain, mitä naiset tekevät, kuten aerobikkaamaan. Miehille tarjottiin ruokaa otteluiden jälkeen, naisille ei. Mun palkka oli jatkuvasti murto-osa siitä, mitä miesten, vaikka saavutukset monesti oli kovempia, Eva toteaa.

Walhlström kertoo myös, että hän nautti aina tekemästään, eikä antanut sivuseikkojen häiritä. Samalla hän valaisee mies- ja naisnyrkkeilijöiden rooleja ja kuvailee niitä hyvillä esimerkeillä.

– Ja nyt toivon, ettei tätä avautumista nosteta otsikoihin ilman kirjoituksen loppuosaa, koska pointti ei ole se, että mua olisi kohdeltu huonosti, vaan se, ettei nämä seikat koskaan haitannu mua. Tein sitä mitä rakastin ja se muutti koko nyrkkeilykulttuurin Suomessa. Ymmärsin, että miehet suhtautuvat epäilevästi naisnyrkkeilijöihin, koska se kyseenalaistaa miehen roolia, jos nainen on verta vuotava taistelija. Mieshän haluaa olla ritari ja huolehtia naisesta. Jos olisin käyttäny voimavarani loukkaantumiseen, olisin tuskin menestynyt eikä ajatukset naisnyrkkeilystäkään muuttuneet, Eva perustelee.

Loppuun Wahlström kertoo visiosta, jossa luodaan oma kulttuuri ja malli tytöille, jotta nämä voisivat olla sinut itsensä kanssa.

– Tietysti täytyy pitää puolensa, mutta välillä vois katsoa sormien välistä ja naureskella asioille, että so what? Maailma ei ole koskaan parantunut valittamalla. Mun mielestä olisi hienoa luoda kulttuuri ja malli tytöille, jossa voidaan olla niin sinut itsemme kanssa, että me tiedetään, että kyllä me osataan ja me riitetään. Loukkaantumisen sijaan voitas hymyillä maailmalle ja ajatella pilke silmäkulmassa, että täältä pesee.

– Se voi olla, että juuri se mitä arvostelija tarvitsee muuttaakseen mieltään, on kohtaaminen ja hymy. Ja vielä, vaikka sanoin, että tytöt osaa, niin osaa kyllä pojatkin!✌️, hän tiivistää lopuksi.

Evan seuraajat ovat samoilla linjoilla ja arvostuksen tunteen voi melkeinpä aistia sanojen pohjalta.

– Hyvä kirjotus👏 Kirjoitit just sitä, mitä olen hiljaa mielessäni aatellut.

– Go Eva, niin upeesti sanottu🔥 Hyvin samaistuttavia ajatuksia herättävä!

– Mahtava kirjoitus Eva ❤️

– Upea kirjoitus, amen! 🙌❤️

– No se on just näin munkin mielestä👏❤️

– Hyvä Eva😊Täyttä asiaa joka sana!👍

Alla Walhströmin julkaisu kokonaisuudessaan, kuvan kera.

Lähde ja kuvat: Instagram / Eva Walhström

Upeita tarjouksia aikuisten leluista tänä viikonloppuna! (13.5.-15.5.)

✧ Mustikka-vibraattori -40%

✧ Pupu-dildo -30%

✧ Kaikki liukuvoiteet -20%





SUOSITUIMMAT