KotiUutisetViikon bikinityttö: Iida Palosaari häikäisee bikinikuvissaan!

Viikon bikinityttö: Iida Palosaari häikäisee bikinikuvissaan!


Viikon bikinityttö oli tällä kertaa helppo valinta. Iida Palosaari on julkaissut monia kuvia, joissa kaunottaren vartalo pääsee oikeuksiinsa upeiden bikinikuvien myötä.

Ensimmäisessä kuvaparissa hänet nähdään uima-altaan äärellä, niin sisällä kuin ulkonakin. Kuvatekstin myötä rusketuksen hankkiminen on nyt päätähtäimenä ennen kuumempia kesäkuukausia.

Osansa saavat myös pienet koirat, jotka hakeutuvat Iidan paijattaviksi.

– Onnellisuus on 🐕🐩, hän kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kolmannessa otoksessa paistatellaan rannalla aurinkotuolissa ja nesteytyksestä on huolehdittu jää-ämpärin ja samppanjan avulla. Aurinko ei tosin juuri näytä paistelevan, joten bikinien lisäksi lämmikkeenä toimii valkoinen kangasmekko.

Neljännessä kuvassa poseerataan ”hoitsubikineissä”, mikäli rintaliivien väristä ja punaisesta rististä voi näin päätellä. Lopputulos on kuin kaunis lahjapaketti.

Katso Iidan kuumat kuvat alapuolelta. Jos ne eivät näy, katso ne tästä. Kuvan reunassa olevaa nuolta klikkaamalla näet lisää kuvia.

Kuvat: Instagram / Iida Palosaari

Lelut aikuiseen makuun kotiovellesi edullisesti ja helposti

– Tilaa huomaamattomasti netistä suoraan kotiovelle tai pakettiautomaattiin.

– Suomalaisesta verkkokaupasta.

– Huolella valitut tuotteet, jotka todistetusti toimii.

– Nopealla toimituksella omasta varastosta.





SUOSITUIMMAT