Koti Ysäri Hervottoman hauska Iltalypsy - muistatko vielä, mistä oli kyse?

Hervottoman hauska Iltalypsy – muistatko vielä, mistä oli kyse?



Iltauutisten katsominen televisiosta puoli yhdeksän aikaan kuului ysärillä monen suomalaisen arkeen kuten tänäkin päivänä. Vuodesta 1993 lähtien uutisten jälkeen kanavalla esitettiin myös Iltalypsy-ohjelmaa, joka oli ikään kuin kevennys ennen nukkumaanmenoa. Tämä poliittiseen satiiriin keskittynyt helmi nauratti ihmisiä kelpo lailla kaikkiaan yhdeksän vuoden aikana.

Ohjelman avausjaksoissa nähtiin kaksi aitoa suomalaista uutisankkuria, mutta myöhemmin heidät korvattiin näyttelijöillä, sillä Iltalypsyn sisällön luonne olisi saattanut vahingoittaa ankkureiden mainetta tavallisten uutisten parissa. Eeva Litmanen ja Heikki Määttänen toimivat ankkuriduona vuosien ajan ja heidän rinnallaan nähtiin usein myös poliitikkoja haastatellut Karjakko, jonka roolia veti Liisa Rimpiläinen. Jorma Pilke toi oman mausteensa sarjaan toimittaja Aimo Surakan roolissa.

Sarjan ehdottomia kohokohtia olivat hetket eduskunnasta, kun kamera kuvasi poliitikkoja aidoissa tilanteissa. Imitoinnin ammattilaiset osasivat sovittaa erilaisia vitsejä niin loistavasti tilanteisiin sopivaksi, että nauruhermot olivat koetuksella. Alla muutamia hassunhauskoja katkelmia eduskuntaistunnoista.

Riitta Uosukainen katsoo eduskunnan istuntosalissa seinällä olevaa kelloa ja säätää sen avulla isokokoisen pöytäkellon ajan kohdalleen.

Taustaääni toteaa tiukalla sävyllä: ”Nyt alkaa tämän likan mitta olla täysi. Pannaan kakskytäviis minuuttia ja sitten posahtaa koko paska ilmaan!”

Karjakko haastattelee useita miespuolisia kansanedustajia tavalliseen tapaan ja kysyy näiltä keskustelun lopuksi: ”Olette siis samaa mieltä, että poliitikkojen sihteereiden seksikkyyteen tulee kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota?”

Kansanedustajat: ”Kyllä.” ”Juuri näin.” ”Tähän pitää pyrkiä.”

Paavo Lipponen kävelee kahden penkillä istuvan edustajan viereen näiden keskustellessa ja pysähtyy.

Imitaattori Paavona tiukkaan sävyyn: ”Anna tietä! Tai itket ja annat! (Paavo ohittaa keskustelijat ja murahtaa tympeän kuuloisena): ”Säästi nilkkansa tällä kertaa…”

Kansanedustajat saapuvat paikalle yksitellen ja nousevat portaita ylös. Taustaääni suhtautuu tilanteeseen kuin urheilukilpailuun: ”Ja sieltä saapuu Paavo (ripeällä tahdilla kävellen), hänhän suorastaan lentää ja menee heittämällä kärkeen!” ”Seuraavaksi maalia lähestyy Matti Hemilä (hitaasti kävellen), jonka polvi ei nouse enää millään ja askel painaa pahannäköisesti! Hän kellottaa itsensä viimeiselle sijalle…”

Alla lisää Lipposen parhaita!



Kuva: YouTube




VIIHDEUUTISIA

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Seiska: Tässä on totuus kohuparin eron takana!

30-vuotiaan fitness-kaunottaren Sofia Belórfin ja 34-vuotiaan kohuliikemiehen Stefan "Stefu" Thermanin tuulinen suhde tuli lopulliseen päätökseensä viime viikon lauantaina, ja erosta jupistiin suuresti...

Huhhuh, mikä belfie! Tässä on viikon kuumin peppu

Nyt on kuuma pakkaus! Tällä kertaa Härdellin lukijoiden äänet jakautuivat melko tasapuolisesti kolmen tulikuuman belfien kesken. Viikon kuumimmaksi valittiin peppu 2, joka sai äänistä 43 %....

Poliisi: ”Vuoden opettaja” antoi oppilaalle luokassa suuseksiä

Texasilaista lukio-opettajaa Randi Chaverriaa, 36, syytetään sopimattomasta seksisuhteesta oppilaan kanssa. Maksimirangaistus Chaverrian saamasta syytteestä on jopa 20 vuotta vankeutta.

Uhkea Marika Fingerroos puristelee rintojaan hauskalla videolla – katso!

Erityisesti nuorten suosiossa oleva TikTok-palvelu on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen ja sieltä löytyykin jos jonkin näköistä huvittavaa materiaalia. Povipommi...

Ei järjen hiventä! Mies soitti kitaraa samalla, kun ajoi autoa – katso kuva!

Reddit-verkkoyhteisön käyttäjä Sniper-God postasi tyrmistyttävän kuvan, jossa tuntematon auton kuljettaja ei välittänyt liikenneturvallisuudesta pätkääkään. Tämä miespuolinen kuski nimittäin rämpyttää...

Nämä vauvat näyttävät vanhuksilta – tsekkaa koomiset kuvat!

Kaikki vauvat ovat söpöjä omalla tavallaan, mutta joskus he voivat kuitenkin yllättää omaperäisellä ulkonäöllään ja joidenkin pienokaisten kasvonpiirteet voivat tuoda mieleen eläkeläisen...

Big Brother 2020: Uusien asukkaiden häätö

Sunnuntaina BB-talo sai neljä uutta asukasta. Tällä viikolla myös kaikki uudet ovat äänestyksessä ja heistä kaksi tulee sunnuntaina poistumaan talosta.

Huh! Sara Siepillä näkyvät nännit t-paidan läpi – katso kuumat kuvat!

29-vuotias Sara Sieppi muistetaan muun muassa vuonna 2018 alkaneesta Onnenpyörä-visailuohjelman toisesta tulemisesta, jossa hän oli kääntämässä kirjaimia. Hiljattain Sieppi...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje