KotiYsäriYsärin legendaa parhaasta päästä - Salaiset kansiot!

Ysärin legendaa parhaasta päästä – Salaiset kansiot!


Maailmanlaajuista suosiota kerännyt scifi-sarja Salaiset kansiot (The X-Files) on taatusti jäänyt tunnusmusiikkeineen kaikkien jännitystä ja mielikuvituksellisuutta rakastavien mieliin. David Duchovny ja Gillian Anderson ovat piirtäneet puumerkkinsä pysyvästi tv-sarjojen historiaan yhdeksän tuotantokauden mittaisen sarjan aikana, joka käsitti kaikkiaan 208 jaksoa. Sarja oli niin suosittu, että se poiki myöhemmin kaksi elokuvaa sekä uuden tulemisen kahden tuotantokauden verran vuosina 2016 ja 2018.

Erityisen mielenkiintoisen Salaisista kansiosta teki sen tapa pitää katsojaa otteessaan. Sarjan edetessä saattoi olla tavallaan useita eri jaksoja meneillään samaan aikaan, sillä aiemmin tapahtuneet asiat saattoivat tulla myöhemmin eteen. Mysteerit kiehtoivat kerta toisensa jälkeen ja FBI:n x-osaston tutkapari pureutui niihin perusteellisesti.

Sarjassa nähtiin muun muassa tappajahyönteisiä ja hallusinaatioiden takia subliminaalisia viestejä saaneita ihmisiä. Pitkässä juoksussa taustalla oli tarina hallituksen salaliitosta ja avaruusolentojen olemassaolon salaamisesta.

Luonnollisesti myös Dana Scully ja Fox Mulder ovat keskenään kiehtova pari, sillä heidän välilleen kehittyiystävyyttä ja paikoin jopa rakkautta, kuten alla olevalta videolta voi päätellä.

Kerro, mikä on ikimuistoisin The X-Files -hetkesi!

Kuva: YouTube





JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SUOSITUIMMAT