KotiUutisetMustasukkainen äiti poltti päreensä ex-miehensä uudelle rakkaalle – "hän löi, puri ja...

Mustasukkainen äiti poltti päreensä ex-miehensä uudelle rakkaalle – ”hän löi, puri ja repi hiuksista”




Mies oli parhaillaan vuoteessa uuden rakkaansa kanssa, kun vimmastunut ex-kumppani tuli paikalle ja ryhtyi murjomaan makuuhuoneen ovea.

Wilkinson oli tullut tapaamaan poikaansa ex-miehensä taloon, mutta nähtyään käsilaukun ja kengät eteisessä hän oli menettänyt malttinsa.

– Tiedän, että sinulla on se l*tka siellä, oli 38-vuotias Marie Wilkinson huutanut hakatessaan ovea.

Miehen avattua oven Wilkinson, kolmen lapsen äiti, oli suunniltaan raivosta ja kävi ex-kumppaninsa uuden naisen kimppuun, ja hetken kuluttua kaikki kolme olivat tappelussa mukana.

Hullin kaupungissa käydyssä oikeudenkäynnissä syyttäjä kuvaili tapahtunutta oikeudelle seuraavasti:

– Hän löi, puri ja repi hiuksista. Wilkinson aiheutti naiselle kipua pään etu- ja takaosaan, joka johtui hiustenvedosta. Lisäksi naiselle tuli ruhjeita ja turvotusta hyökkäyksistä, joten hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi, kertoo Catherine Kioko-Gilligan.

Uhriksi joutunut kahden lapsen yksinhuoltajaäiti oli tosissaan pelännyt, koska hän ei tiennyt lopettaako Wilkinson väkivaltaansa. Jälkikäteen nainen oli myös kärsinyt taloudellisesti ja henkisesti. Uhri oli myös pitänyt nöyryyttävänä sitä seikkaa, että hän tuli kotiin poliisin kyydillä saamiensa vammojen kera, jolloin hänen lapsensa näkivät jäljet.

Puolustusasianajaja Mark Savage kertoi oikeudelle seuraavasti:

– Wilkinson on pahoillaan teostaan, ja hänen ex-miehensä uusi suhde oli ”korsi, joka katkaisi kamelin selän”.

Tuomari päätyi antamaan Wilkinsonille vain ehdollisen vankeustuomion, koska tämä osoitti katumusta teolleen, ja jotta hän voisi olla pienen poikansa seurana.

Tuomari kertoi lausuntoaan antaessaan seuraavat asiat Wilkinsonille.

– Menit hänen kotiinsa mustasukkaisuudenpuuskassa. Tiesit, että ex-miehesi olisi tuolloin uuden kumppaninsa seurassa.

– Halusit 4-vuotiaan poikasi näkevän, mitä isäsi tekee. Onko tämä se katumuksenosoitus, josta olit huolissasi, vai huolestuttavako sinua seuraukset?

Ehdollisen tuomion isäksi Wilkinson määrättiin kuntoutukseen hänen käytöksensä vuoksi.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Unsplash

Pelaa kuin Ridge Forrester!

  • Avaa pelitili CasinoEuro-sivustolle
  • Talleta vähintään 10 euroa ja CasinoEuro tuplaa talletuksesi!

    TARTU TARJOUKSEEN



VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT



Pelaa netin hauskimmalla kasinolla!

Saat jopa 200€ bonusrahaa ja 200 ilmaiskierrosta!


Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje