KotiUutisetMadonna poseeraa puolialastomana kameran edessä – "miksi minun pitää selittää kaikki?"

Madonna poseeraa puolialastomana kameran edessä – ”miksi minun pitää selittää kaikki?”


Laulajatähti Madonna julkaisi sosiaaliseen mediaan kuvan, jossa hän katsoo suoraan kameraan sinisillä silmillään. Kuvan ohessa on teksti:

– Miksi minun pitää selittää kaikki? sanelee 62-vuotias Madonna.

Kuva itsessään herättää huomiota jo sen vuoksi, että Madonnan rintojen suojana ei ole ollenkaan vaatteita. Sen verran siveyttä otoksessa kuitenkin on, että hiukset peittävät rinnoista osan.

Madonnan fanit rohkaisevat idoliaan sanoillaan:

– Näytät upealta. Jotkut mollaavat sinua vain sen vuoksi, että he ovat 20 vuotta nuorempia ja näytät silti paremmalta kuin he, kirjoittaa eräs kommentoija.

– Madonna. Olet kaunis, edistyksellinen ja älykäs. Ei sinun tarvitse näyttää nuorelta. Kauneutesi ja nuorekkuutesi resonoivat sitä seikkailua, jonka olet kokenut Maan päällä, kertoo toinen.

– Sinun ei koskaan tarvitse selittää itseäsi tai elämääsi kenellekään. Tämä koskee erityisesti niitä ”faneja”, jotka ovat kasvaneet ”yli”, menettäen kyvyn ajatella normaalin ulkopuolella. Nuo ”fanit” ovat niin harhautuneita, he haluavat sinun edelleen olevan se vuoden 1992 Madonna, koska he eivät osaa arvostaa sinua nykypäivänä, tarinoi kolmas.

Katso alta Madonnan kuva, joka on kerännyt yli 13 000 kommenttia ja yli 140 000 positiivista reaktiota peukkujen, sydänten ja vau-hymiöiden muodossa vajaan vuorokauden aikana.

Lähde: Facebook
Kuvat: Instagram / Madonna





SUOSITUIMMAT