KotiUutisetÄidin päätös tatuoida toinen pienistä lapsistaan tyrmättiin – mutta hänellä oli hyvä...

Äidin päätös tatuoida toinen pienistä lapsistaan tyrmättiin – mutta hänellä oli hyvä syy siihen


Perheeseen syntyneet identtiset kaksospojat olivat niin samannäköisiä, että heitä ei tunnistettu välillä edes vanhempien toimesta. Niinpä toinen lapsista päätettiin tatuoida.

Adam– ja Jack -nimiset pojat ovat siis samannäköisiä, mutta heissä on yksi merkittävä ero: Jack tarvitsee joka viikko lääkkeen, joka pitää hänen sairautensa kurissa.

Perheessä sattui erään kerran vaaratilanne, kun äidin anoppi oli erehdyksessä lääkinnyt väärää poikaa. Hän kuitenkin tajusi erehdyksensä saman tien ja soitti hätänumeroon, jolloin ambulanssi saapui paikalle ja vei pojat sairaalaan.

– Kun saavuin paikalle, Adamille oli jo annettu vastalääkettä, ja molemmat lapset siemailivat mehua tyytyväisinä nauttien huomiosta, kertoo poikien äiti.

Kyse ei kuitenkaan ollut hengenvaarallisesta lääkkeestä, sillä se olisi korkeintaan aiheuttanut muutaman päivän ripulin Adamille. Lääke vaikuttaa hitaasti, joten sen vaikutus saatiin kumottua ajoissa.

Lastensuojeluviranomainen ehdotti toiselle pojalle tatuointia, jotta lapset pystyisi erottamaan paremmin toisistaan. Tatuointi laitettaisiin sellaiseen paikkaan, että se haihtuisi 2–3 vuodessa, jonka jälkeen pojat pystyisi varmasti tunnistamaan persoonallisuuden kehittymisen myötä.

– Neuvottelin asiasta aviomieheni kanssa ja sitten päätimme toteuttaa ajatuksen, kertoi poikien äiti.

Kun anoppi kuuli tatuoinnista, niin hän rupesi riehumaan, äidin koettaessa turhaan selittää asiaa.

– Laitoin pojat vierekkäin ja pyysin anoppiani etsimään tatuoinnin. Hän käytti 20 minuuttia aikaa, mutta ei löytänyt sitä. Lopulta näytin anopilleni, missä se on, kertoi äiti.

– Sehän on vain pisama, hämmästeli anoppi.

– Juuri näin. Adamilla ei ole pisamaa tuossa. Siitä lääkintähenkilökunta tunnistaa oikean lapsen, totesi äiti.

Anoppi oli silti raivona päätöksestä ja lisäksi röyhkeä käytökseltään.

– Vaikka ihmiset eivät edes löytäisi tatuointia, niin he saattaisivat silti ajatella, että menin liian pitkälle kun annoin tatuoida lapseni, jatkoi äiti.

Redditissä oltiin kannustavampia asian suhteen.

– Se on vain valepisama. Et suinkaan tatuoinut lapseesi alastomia naisia tai muskeliautoja, hupaili eräs kommentoija.

– Tatuoisin lapseeni vaikka Barney-dinosauruksen kuin ottaisin riskin lääkityksen suhteen, jatkoi toinen.

Lähde: Ladbible
Kuvituskuva: Unsplash





SUOSITUIMMAT