Koti Uutiset Elokuvien intiimikohtausten kuvaaminen sai uuden ohjeistuksen

Elokuvien intiimikohtausten kuvaaminen sai uuden ohjeistuksen



Ohjeistus intiimikohtausten tekemiseen kameratyöskentelyssä on näyttelijä Saara Kotkaniemen laatima. Se perustuu 40 näyttelijän ja 20 ohjaajan haastatteluihin. Ohjeistuksen ja selvityksen julkaisijana toimii Suomen elokuvasäätiö.

Intiimikohtauksilla tarkoitetaan kohtauksia, jotka sisältävät seksuaalista toimintaa, alastomuutta tai osittaista alastomuutta. Suurin osa audiovisuaalisen alan ammattilaisista kohtaa niitä urallaan, mutta kohtausten tekemiseen liittyviä toimintamalleja on tähän asti opittu lähinnä käytännön työssä.

”Kävin Me too -keskustelun aikaan läpi omaa uraani ja totesin, että ikävimmät kokemukseni kameratöistä liittyivät juuri intiimikohtauksiin”, Kotkaniemi kertoo selvityksen lähtökohdista.

Nyt julkaistava Ohjeistus intiimikohtausten tekemiseen kameratyöskentelyssä sisältää käytännönläheisiä suosituksia ja ohjeita näyttelijöille, ohjaajille, tuottajille ja muille työryhmän jäsenille. ”Suurin osa tekijöistä oppii tekemään intiimikohtauksia niin sanotusti kantapään kautta ja se voi olla erityisesti näyttelijöille turvatonta ja hämmentävää. Toivon, että ohjeistuksen avulla työolosuhteista saadaan kaikille tekijöille turvallisempia”, Kotkaniemi sanoo.

Ohjeistus perustuu selvitystyöhön, jota varten Kotkaniemi haastatteli 40 näyttelijää ja 20 ohjaajaa. Ohjeistuksen kanssa samaan aikaan julkaistavassa selvitystyössä käydään läpi haastateltujen kokemuksia intiimikohtausten tekemisestä ja niihin valmistautumisesta. Kotkaniemi selvitti myös, millaisia hyviä käytäntöjä ja toisaalta ongelmakohtia intiimikohtauksiin suomalaisissa av-alan tuotannoissa liittyy.

”Suurin osa haastateltujen ikävistä kokemuksista liittyi huonoon kommunikointiin tekijöiden välillä. Intiimikohtauksia on aivan liian usein lähdetty tekemään ilman kunnollista keskustelua ja oletettu, että asiat ratkeavat itsestään”, toteaa Kotkaniemi. ”Uskon, että intiimikohtauksista tulee parempia, jos keskustelu on perusteellisempaa ja kaikki osapuolet ovat selvillä siitä, mitä ollaan tekemässä.”

Ohjeistus intiimikohtausten tekemiseen kameratyöskentelyssä on vapaasti ladattavissa Suomen elokuvasäätiön verkkosivuilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Elokuvasäätiö toimittaa painettua suomenkielistä opasta tuotantoyhtiöihin sekä alan oppilaitoksiin. Myös selvitystyö on vapaasti luettavissa Suomen elokuvasäätiön sivuilla ja lisäksi siitä lähetetään alan oppilaitoksiin painettu versio.

Selvitystyön ja ohjeistuksen valmistumista ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö, AVEK ja Helsingin Feministinen Salaseura (Koneen säätiön apurahalla).

Lokakuussa podcast-palveluissa julkaistaan myös podcast-sarja Intiimikeskusteluja, jossa Kotkaniemi keskustelee intiimikohtausten tekemisestä vaihtuvien vieraiden kanssa.

Ohjeistus intiimikohtausten tekemiseen kameratyöskentelyssä (pdf):
suomeksi / ruotsiksi / englanniksi

Selvitystyö intiimikohtausten tekemisestä kameratyöskentelyssä (pdf)

Kuva: Unsplash




VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Peppuperjantai!

Wau! Nyt on tarjolla toinen toistaan vaarallisempia kurveja, joista valita viikon kuumin peppu! Kuka näistä kolmesta kuumottavasta kaunottaresta hivelee...

Muistatko vielä BB-Anniinan? Tältä hän näytti vuonna 2008!

Big Brother Suomi -tositelevisiosarjan 12. tuotantokausi on tällä hetkellä käynnissä. Kaikenlaisia kommelluksia on jo talossa nähty ja luvassa on varmasti lisää loistavaa...

Huhhuh, mikä belfie! Tässä on viikon kuumin peppu

Nyt on kuuma pakkaus! Tällä kertaa Härdellin lukijoiden äänet jakautuivat melko tasapuolisesti kolmen tulikuuman belfien kesken. Viikon kuumimmaksi valittiin peppu 2, joka sai äänistä 43 %....

Uhkea Marika Fingerroos puristelee rintojaan hauskalla videolla – katso!

Erityisesti nuorten suosiossa oleva TikTok-palvelu on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen ja sieltä löytyykin jos jonkin näköistä huvittavaa materiaalia. Povipommi...

Ravintoloiden mainoskuvat vs. todellisuus!

Mikäpä ravintola ei haluaisi annostensa näyttävän mahdollisimman hyviltä mainoskuvissaan, mutta... Ihmiset ovat nykyisin valitettavasti tottuneet olemaan edes odottamatta...

Nämä vauvat näyttävät vanhuksilta – tsekkaa koomiset kuvat!

Kaikki vauvat ovat söpöjä omalla tavallaan, mutta joskus he voivat kuitenkin yllättää omaperäisellä ulkonäöllään ja joidenkin pienokaisten kasvonpiirteet voivat tuoda mieleen eläkeläisen...

Kirpputoreilta löytyy toinen toistaan kummallisempia asioita – katso kuvat!

Jos olet kyllästynyt tavanomaiseen shoppailuun suurissa automarketeissa, niin silloin on aika suunnata kirpputorille, jossa voi vastaan tulla lähes minkälaista tavaraa tahansa.

Neuvolan hoitaja meni sanattomaksi, kun Henna kertoi alkoholin käytöstä – lue somepostaus

Henna julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa kertoi vaivaantuneesta tilanteesta neuvolassa: "Olipa kerran neuvolassa taas AUDIT-kysely vanhemman päihteidenkäytöstä. Eipä mitään, pisteitä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje