KotiUutisetÄiti yllätti tyttärensä syntymäpäiväkakulla, joka paljasti hänen salaisuutensa perheelle

Äiti yllätti tyttärensä syntymäpäiväkakulla, joka paljasti hänen salaisuutensa perheelle


Tytär ei taatusti osannut odottaa, minkä teeman hänen äitinsä oli valinnut hänen syntymäpäiväkakkuunsa.

Samantha Stone sai isoisältään lahjaksi Mini Cooper -auton. Hän onnistui kuitenkin romuttamaan sen lunastuskuntoon ajamalla auton ulos tieltä ja puuta päin. Stone selvisi rytäkästä polveen tulleella mustelmalla.

Samantha ei tohtinut kertoa isoisälleen, että hänen lahjaksi antamaansa autoa ei ollut enää olemassa. Alex-äiti päätti kutsua koko perheen tyttärensä syntymäpäiville, isoisä mukaan lukien.

Kukaan ei osannut aavistaa mitä tuleman pitää, kun valot sammutettiin ja äiti kantoi kakun pöytään. Valojen syttyessä kakun teema paljastui – se esitti täydellisesti kolaripaikan tienpätkää kaikkine yksityiskohtineen autoineen päivineen, jarrutusjälkiä myöten.

Kakun teema ihmetytti isoisää, joten hän laittoi kätensä lapsenlapsensa pään päälle ja kysyi häneltä kakusta. Tuolloin Samanthan oli pakko kertoa tapahtuneesta.

– Kurjinta asiassa oli se, ettei auton ostanut isoisäni tiennyt onnettomuudesta mitään. Hän oli kuitenkin vain onnellinen, että minä olin kunnossa ja saimme kaikki hyvät naurut kakusta. Tuota syntymäpäivää en koskaan unohda, kertoo Samantha.

Kuvia upeasta kakusta näet tästä linkistä.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT