KotiUutisetIS: Sankarivarusmies pelasti veteen joutuneen naisen Joensuussa

IS: Sankarivarusmies pelasti veteen joutuneen naisen Joensuussa


Perjantaiyön pikkutunneilla veden varaan joutuneen naisen onneksi paikalle sattui varusmies, joka toimi epäröimättä tilanteen vaatimalla tavalla.

Hätäkeskukseen tuli soitto perjantaiyönä kahden aikaan. Joensuun keskustan lähellä virtaavaan Pielisjokeen oli joutunut nainen, joka oli ehtinyt olla veden varassa arviolta 15-20 minuuttia.

– Hän kiipesi metallisen aidan ylitse, riisui omat vaatteensa ja pudottautui veteen. Hän sai nostettua nuoren naisen veneen uimatasolle ja sitä kautta venelaiturille, kertoo paikalla ollut palomestari Jani Nevalainen.

Varusmies sai vuolaat kiitokset Nevalaiselta.

– Me kovasti häntä kiiteltiin. Hän toimi varmaankin oman vaistonsa tai toimintakykynsä mukaisesti, toteaa Nevalainen.

Arvion mukaan noin 20-vuotias varusmies pelasti suurella todennäköisyydellä ihmishengen, sillä veden varassa ollut nainen oli pahasti kylmettynyt uupumuksen lisäksi ja hän ei pystynyt enää omin voimin nousemaan maihin.

Pelastuslaitos aikoo muistaa sankarivarusmiestä jollakin tapaa.

– Katsomme vielä, mikä se menettely on, mutta muistetaan kyllä jollain tapaa, toteaa Nevalainen.

Lähde: Ilta-Sanomat
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT