Koti Uutiset Partiopoika keksi laitteen, joka auttaa ehkäisemään hukkumistapauksia – näin se toimii

Partiopoika keksi laitteen, joka auttaa ehkäisemään hukkumistapauksia – näin se toimii




Idea lähti liikkeelle muutaman kuukauden takaisista hukkumistapauksista.

Meksikonlahden läheisyydessä oli sattunut useita hukkumiskuolemia, joten Kaial Hajik -niminen poika päätti keksiä laitteen, joka auttaisi vähentämään niitä.

Ei kestänyt kauaa, kun poika kehitti laitteen, jota hän kutsuu nimellä ”LifeBoKx”, ”elämänlaatikko”. Ylimääräinen K-kirjain englanninkielisessä sanassa tarkoittaa hänen etunimeään.

– Kuvailisin ideaa hyvin yksinkertaiseksi, mutta on myös tärkeää pelastaa jonkun henki. Halusin ihmisten olevan tietoisia miten toimia pelastustilanteessa, kuten virtausten aiheuttamissa hukkumistapauksissa, kertoo Kaial.

Yksi laatikko sisältäisi kahdet pelastusliivit, pelastusrenkaan, ensiapuohjeet ja ”miten toimia” -vaiheet sekä paikannusnumeron, joka auttaisi pelastajia löytämään vaarassa olevat nopeammin.

Kaialin Joe-isä kertoo pojan tulleensa ensin hänen juttusilleen.

– En ollut yllättynyt, kun Kaial tuli luokseni ideansa kera, sillä hän on aina halunnut ratkaista ongelmia kuten tässä tapauksessa, kertoo Joe.

– Ajoitus on kaikki kaikessa, kun puhutaan hengenpelastuksesta, joten ”elämänlaatikon” on oltava tietyssä paikassa, jotta paikalle saapuvat pelastajat pääsisivät perille mahdollisimman nopeasti, jatkaa Joe.

Isä kuvaili ideaa myös käytännön tasolla.

– Kun soitat hätänumeroon ja sanot ”olen elämänlaatikko 66 Charlien luona”, he tietävät heti sijaintisi. Tämä mahdollistaa nopeimman mahdollisen saapumisen paikalle hengen pelastamiseksi, Joe havainnollistaa.

Joe ja Kaial työskentelevät nyt yhdessä saadakseen prototyypin valmiiksi ja saadakseen esitellä sitä Panama Cityn yhteisölle. Toiveissa on saada esitellä laitetta myös Panama Cityn kaupunginvaltuustolle.

– Jos saat tällä pelastettua yhden hengen, niin se on maksanut hintansa, päättää Joe.

Lähde: Unilad
Kuvituskuva: Pixabay





VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Seiska: Palanderien erosotku sai uuden käänteen

Kalle ja Riina-Maija Palanderin avioerohässäkässä on näytelty Seiskan mukaan jälleen uudet kuviot. Aikakautemme uusi Matti ja Mervi (miinustettuna pahoinpitelyt...

Erika Vikman poseeraa sängyn reunalla kameralle – katso kuumat kuvat!

Laulaja Erika Vikman, 27, julkaisee tiuhaan tahtiin kuumaa kuvamateriaalia Instagram-tililleen. Tällä kertaa uhkea Vikman keikistelee sängyn reunalla ja seuraajat ylistivät hänen kauneuttaan...

Upeaa jammailua! Justin Bieber soittaa rumpuja ja laulaa samalla – katso video!

Supersuosittu kanadalainen muusikko Justin Bieber, 26, on voittanut useita palkintoja uransa aikana, kuten esimerkiksi MTV Europe Music Awardseissa hän on kahminut kaiken...

Ohhoh! Tommi sai yllättävän ehdotuksen, kun tarjoutui tekemään mitä tahansa töitä

Tommi kyseli itselleen duunia Facebookista: "Olen valmis tekemään mitä tahansa työtä viidellä kympillä, max. 2h." Riku kommentoi: "Ai IHAN MITÄ...

Aleksi Valavuori raivoissaan nähtyään Janita Lukkarisen kuolinilmoituksen – katso!

Janita Lukkarinen kuoli uuvuttavan ja lähes kolme vuotta kestäneen syöpätaistelun jälkeen marraskuussa ja hänet saatettiin haudan lepoon joulukuussa. Alla...

Mitä kuuluu Dannyn ex-vaimolle Liisa Lipsaselle tänään – kuvalinkki!

Monet nuoremmat, jotka seuraavat Dannyn uraa lähinnä viihdelehdistä nuoren Helmi Loukasmäen, 19, senioriystävänä, eivät muista tai tiedä Dannyn aiemmasta avioliitosta mitään. Dannylla on kolme...

Alakulmasta otettu belfie on viikon kuumin peppu!

Nyt oli tiukka kisa! Peppuperjantain äänestyksessä tapahtui harvinaisen tiukka kisa, kun äänet jakautuivat tasaisesti kaikkien kolmen ehdokkaan kesken.

Putouksen sketsihahmokilpailun voittaja selvisi jo?

Viihdeohjelma Putouksen 13. kauden avausjakso tavoitti lauantaina 1,34 miljoonaa suomalaista. Uutuutena sarjassa nähtiin juontajaksi Roope Salmisen tilalle siirtyneen Christoffer Strandbergin lisäksi kolme...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje