Tagit Karanteeni

Tag: karanteeni

Ohhoh, mitä koronakaranteenia! UFC-tähti julkaisi lukuisia alastonkuvia

Yhdysvaltalainen UFC-tähti Paige VanZant, 26, joutuu muiden tavoin pysyttelemään kotona koronaviruspandemian takia. Karanteeniseurana kaunottarella on aviomies Austin Vanderford, joka on niin ikään vapaaottelija ja jonka...

Karanteenissa oleva hiusstylisti teki poikaystävälleen kampauksia – koomiset kuvat!

Yhdysvaltojen Atlantasta kotoisin oleva Heidi Lee Oley joutui sulkemaan salonkinsa koronaviruksen takia, joten hän lähti Geoff-nimisen poikaystävänsä kanssa perheen mökille Pohjois-Georgiaan. Heidi kaipaaa työkavereitaan sekä...

Kun kuntosali on kiinni – maailman helpoin kotikutoinen juoksumatto!

Koronavirusksen liikkumisrajoitukset ovat saaneet suomalaiset jäämään koteihinsa ja tekemisen puutetta alkaa tulla varsinkin liikunnallisille ihmisille. Vaikka monet liikunta- ja kuntosalit ovat Suomessa vielä auki, niihin...

Koronavirus iski matkalla: ”Suomessa yskin keuhkojani pihalle, mutta testiin ei päässyt eikä sairaalaan!”

Härdellin lukija kertoo dramaattisista vaiheista, kun hän oli vaimonsa kanssa matkalla Indonesiassa ja heihin iski koronavirus. Kotiin pääseminen muuttui selviytymistaisteluksi, eivätkä vaikeudet loppuneet vielä...

Ysäritähti Alexia on karanteenissa Milanossa – kertoi kuulumisiaan ja esiintyi livenä Facebookissa

Yksi 90-luvun suurimmista laulajatähdista Euroopassa ja Suomessa oli italialainen Alexia. Kukapa ei muistaisi esimeriksi superhittejä "Uh La La La" ja Summer Is Crazy". Kaunotar on...
- Advertisment -

Most Read

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje