KotiUutisetMarika Fingerroos lopetti seksivälinekauppansa – Punainen Kuu osti koko varaston

Marika Fingerroos lopetti seksivälinekauppansa – Punainen Kuu osti koko varaston



Vantaalainen erotiikka-alan yritys Punainen Kuu osti Marika Fingerroosin seksivälinekaupan koko inventaarion. Tunnettu mediahenkilö kertoo keskittyvänsä jatkossa täysin omaan tuotantoonsa.

Suomalaisille pitkään julkisuudesta tuttu Marika Fingerroos on tehnyt ratkaisun lopettaa oman seksivälinekauppansa. Syynä on liiketoiminnan uudelleenjärjestely – Marika kertoo ajan kuluvan nykyään pääosin hänen oman sisältönsä tuottamiseen ja myymiseen verkossa.

– ”Huomasin, että minun aikani menee suurelta osin oman tuotannon myyntiin OnlyFansissa, joten aikaa nettikaupan pyörittämiseen ei yksinkertaisesti enää jäänyt. Ja lisäksi tässä mun omassa myyntiartikkelissa on 100 % kate,” Fingerroos kertoo pilke silmäkulmassa.

Kauppa syntyi, kun Punainen Kuu, yksi Suomen tunnetuimmista erotiikka-alan toimijoista, teki tarjouksen, josta Fingerroos ei voinut kieltäytyä. Yritys osti koko kaupan varaston ja aikoo jatkossa tarjota tuotteet omien kivijalkaliikkeidensä sekä verkkokauppansa kautta.

– ”Minun oli pakko optimoida liiketoimintaani ja ajan käyttöäni siihen suuntaan, joka tuottaa. Lisäksi lelujen testaaminen alkoi käydä työstä,” Fingerroos naurahtaa.

– ”Vaikka tarjoan jatkossakin varmasti monelle miehelle ja naisellekin viihdettä näyttöpäätteiden ääressä, on Punaisen Kuun aika myydä se lisävaruste sinne arjen extra-kiihokkeeksi. Halusin, että nämä huipputuotteet päätyvät suomalaisten käyttöön, ja siitä pitää huolen alan huipputekijä eli Punainen Kuu.”

Punainen Kuu jatkaa näin kasvuaan alalla, jonka asiakaskunta on viime vuosina monipuolistunut ja kasvanut. Fingerroosin mukaan päätös myydä liiketoiminta oli oikea ratkaisu sekä hänen oman ajankäyttönsä että asiakkaiden näkökulmasta.





SUOSITUIMMAT