KotiUutisetMuhkeat kurvit lähellä kameraa – Terra Lucie julkaisi seksikkäitä kuvia

Muhkeat kurvit lähellä kameraa – Terra Lucie julkaisi seksikkäitä kuvia


Terra Lucie tunnetaan ennen kaikkea rohkeista ja paljastavista kuvistaan, sekä uhkeista muodoistaan. Tuorein kuva on taatusti saanut kuvaajan sykkeen nousemaan.

Uusimmat kuvat olivat kuitenkin huomattavasti erilaisempia kuin alun perin oli aiottu.

– Viiden minuutin päässä katastrofista. Rupesin kuvaamaan retrotreenikuvaa. Studiossa ilmeni, että legginssit eivät olleet kyykynkestäviä. Teema piti vaihtaa kolmossivulta retrotoimituksen puolelle, kirjoittaa Lucie kuvansa yhteydessä.

Samalla kaunotar taustoittaa asiaa enemmän ja kertoo, että nuorena, 18-vuotiaana mallina ollessaan rutiineihin kuului paljon voimakyykkyjä ja tarkoitus oli kuvata 90 minuutin kuntoilu-DVD. Asuvarastossa oli noin 15 erilaista asua videokuvausta varten.

– Mikään niistä ei sisältänyt leggingsejä. Jos näin olisi ollut, niin lyhyt urani kaupallisessa mallityössä olisi voinut mennä aivan toiseen suuntaan 😊, Lucie taustoittaa.

Alla tuoreet kuvat, joissa kankaat ovat taatusti koetuksella, sen verran piukeaa asustetta on Lucien kurvien kriittisimpien paikkojen suojana.

Nuolesta klikkaamalla näet toisen kuvan. Jos kuvat eivät näy, katso ne tästä.

Kuvat: Instagram / Terra Lucie





SUOSITUIMMAT