KotiUutisetTältä Metsolat-sarjan Eeva eli Katriina Honkanen näyttää nyt – katso kuva

Tältä Metsolat-sarjan Eeva eli Katriina Honkanen näyttää nyt – katso kuva


Näyttelijä Katriina Honkanen on tehnyt näyttelijätyönsä ohella pitkän uran myös ohjaajana, käsikirjoittajana ja muusikkona. Hän toimi myös Mikkelin kaupungin teatterin johtajana vuosina 2014 – 2018.

Suomalaisten sydämissä hän on kuitenkin aina rakastetun Metsolat-sarjan Eeva. 90-luvun puolivälissä esitettyä suosikkiohjelmaa seurasi enimmillään jopa 1,7 miljoonaa silmäparia.

61-vuotias monilahjakas nainen on luonut vuosien varrella uraa myös laulajana. Sooloesitysten lisäksi Honkasta on mahdollisuus kuulla Rolling Rust -bändin Mind Your Head -albumilla.

Parhaillaan Honkanen toimii Metsolat-näytelmän ohjaajana Öljymäen kesäteatterissa Ohkolassa. Tekstin alla näytelmän tiimoilta tehdyssä Facebook-julkaisussa on tuore kuva Honkasesta. Kolmen vuosikymmenen aikana Honkasen ulkomuoto ei ole muuttunut juuri lainkaan.

Kuvat: YouTube, Facebook / Katriina Honkanen

Se nyt vaan on hullua olla ilman. Sain.fi, lelut aikuiseen makuun. Kaikki tuotteet heinäkuun loppuun saakka -20%





SUOSITUIMMAT