KotiUutisetJaajo Linnonmaa ei osallistunut luotsaamaansa tapahtumaan - paikalla oli kuitenkin pahvista tehty...

Jaajo Linnonmaa ei osallistunut luotsaamaansa tapahtumaan – paikalla oli kuitenkin pahvista tehty Jaajo! Katso


Radiojuontaja ja yrittäjä Jaajo Linnonmaa, 44, toi ExtremeRun-juoksutapahtuman Suomeen Mika Hirvisen kanssa yli 10 vuotta sitten.

Eilen Linnonmaa lisäsi Instagramiin kuvia kyseisestä tapahtumasta, johon hän ei päässyt osallistumaan. Sen sijaan Linnonmaasta oli tehty paikan päälle pahvinen ständi ja hän kertoi asiasta julkaisun yhteydessä:

”Superviikonloppu 💥 Extremerun Lappeenrannassa ja Bricco kiertueella Hangossa… Ja minä muksujen kanssa himassa ❤️ Rehellisesti täydellistä, että on löytänyt ympärilleen tekijöitä, jotka hoitavat hommat, kun mä en pääse mestoille 🤩”

”Ps. PahviJaajo oli kotiin tullessa aika kostee 💦 Oliko Hangossa satanut vai…”

Linnonmaa myös muistutti, että hänen omistamassaan Lahden Bricco-viinibaarissa on kahden päivän bileet juhannuksena. Kuvamateriaalia Briccosta löytyy myös postauksesta.

Tsekkaa postaus alta tai suoraan Instagramista. Selaa julkaisua sen oikealla puolella olevasta nuolinäppäimestä.

Lelut aikuiseen makuun kotiovellesi edullisesti ja helposti

– Tilaa huomaamattomasti netistä suoraan kotiovelle tai pakettiautomaattiin.

– Suomalaisesta verkkokaupasta.

– Huolella valitut tuotteet, jotka todistetusti toimii.

– Nopealla toimituksella omasta varastosta.




SUOSITUIMMAT


Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje