KotiUutisetPoliisinainen sai potkut härskin harrastuksen vuoksi – teki siitä työn!

Poliisinainen sai potkut härskin harrastuksen vuoksi – teki siitä työn!


46-vuotias poliisinainen oli toiminut poliisina monella vuosikymmenellä. Hän hankki lisätuloja työnsä ohella harrastuksensa kautta, mutta sai potkut sen vuoksi.

Melissa Williams sai potkut poliisin ammatistaan, kun asia selvisi hänen kollegoilleen, näiden kannellessa asiasta esimiehille. Hän ei saanut suoraan potkuja, mutta Williamsille maksettiin 30 000 dollaria, jotta hän eroaisi, hänen kertomansa mukaan.

Käsiraudat ja aseet kuuluvat kuitenkin edelleen hänen työhönsä, sillä ne ovat olennainen osa Williamsin esitystä, kun hän julkaisee eroottisia videoita ja kuvia.

Alun perin 28 vuotta poliisina työskennelleen Williamsin tarkoitus oli piristää hänen ja miehensä seksielämää, kun hän liittyi sivustolle vuonna 2020.

Williams kertoo, ettei kadu mitään, vaikka joutuikin luopumaan poliisin univormustaan.

– Nyt voin käyttää univormua juuri niin kuin haluan, ex-poliisi, nykyisin malli, sanoo.

Williams kertoo myös, että inhosi suojaliivien käyttöä, sillä ne puristivat hänen rintojaan liikaa.

– En voinut olla tarpeeksi naisellinen töissä ollessani, hän kertoo.

Univormu varusteineen kaikkineen painoi 9 kiloa.

– Nyt rintani voivat olla ja hengittää vapaasti, kertoo Williams, tarkentaen myös näkevänsä itsensä paljon paremmassa ”valossa”.

Kysyntää on paljon, sillä ihmiset kyselevät jatkuvasti erilaisia asioita nähtäväksi.

– Saan kaikentyyppisiä pyyntöjä ja viestejä. Joillakin on selkeästi pidätysfantasioita, kertoo Williams.

– Voisitpa pysäyttää minut tien viereen, pidättää minut ja tunnustella minua, tunnelmoi eräs naisen fani.

Erikoisiin pyyntöihin kuuluvat muun muassa käsirautojen käyttö nilkkojen ympärillä ja varpaiden kutittelua samaan aikaan.

– Olen pidättänyt satoja ihmisiä käsiraudoillani, ja nyt niille on yhtä paljon käyttöä kuin ennenkin.

Williams näkee myös syyn sille, miksi hänellä on paljon asiakkaita.

Rakastan puhua ihmisten kanssa ja haluan oppia tuntemaan miehet, jotka käyvät sivustollani. Yritän olla aito ja jutella kaikkien kanssa. Kaikki on hyvin flirttailuhenkistä, kertoo Melissa.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT