KotiUutisetHans Välimäki raivostui ravintolaväen puolesta: "Hyvää v#%&un joulua!"

Hans Välimäki raivostui ravintolaväen puolesta: ”Hyvää v#%&un joulua!”


-Hyvää v#%&un joulua koko ravintolaväki! Tässä sitä taas ollaan. Pärähti paska tuulettimeen, kirjoittaa keittiömestari ja ravintola-ammattilainen Hans Välimäki Facebook-päivityksessään.

Kuluneella viikolla hän sanoo jännittäneensä milloin hallitus antaa ravintoloiden toimia rajoittavan mahtikäskynsä. Ja tulihan se.

-Elättelin toivoa, tosin häviävän pientä sellaista, että tällä kertaa työkalupakki olisi toisenlainen. Turhaan, Välimäki suomii.

Hän ottaa esimerkikseen naapurimaat.

-Tukimallia olisi kannattanut katsastaa naapurista. Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa homma toimii niin, että rajoituksista kerrottaessa ilmoitetaan samaan syssyyn maksettavista tuista. Heti, ja ilman vetkuttelua. Naapurissa valtio maksaa koko lomautusajan palkan suoraan muutenkin pienipalkkaisen alan työntekijöille. Malli kuulostaa yksinkertaiselta, mutta silti niin mahdottoman vaikealta toteuttaa armaassa kotimaassamme. Kriisiä on kestänyt kohta kaksi vuotta, mutta keinot ovat täällä edelleen samat. Ollaan jatkuvasti jäljessä, tehdään siinä samalla hieman raittiushenkistä/hengellistä alkoholipolitiikkaa ja huudetaan hurskaasti jonkun epämääräisen yhtenäisyyden perään.

Välimäen mukaan on selvää, että mikäli kaikki oikeasti haluttaisiin koronatalkoisiin mukaan, yhtenäisyyden nimissä myös kaupat ja Alko voisivat sulkea ovensa kuuden maissa illalla.

-Ja koronapassit käyttöön myös niissä, ja julkisessa liikenteessä samoin. Siis kaikkialla missä ihmisiä kokoontuu ja liikkuu. Yhteishengen nimissä.

Välimäen mukaan ravintolayrittäjät ja esiintyvät artistit maksavat tämänkin sulun viulut.





SUOSITUIMMAT