KotiUutisetNaiset kertovat: pahimmat mokat ja tunnelmanlatistajat sängyssä

Naiset kertovat: pahimmat mokat ja tunnelmanlatistajat sängyssä


Naiset ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa kokemuksiaan makuuhuoneen puolelta. Keskustelun aiheena käytiin pahimpia tunnelmanlatistajia ja miesten tekemiä mokia.

Mitä tulee makuuhuoneen puolella tapahtuviin temppuihin, niin jokaisella on eri määrä kokemusta sen puolelta. Seksikumppaneiden määrästä ja kokemuksesta riippumatta ällöttäviä tilanteita voi sattua silloin tällöin.

Alla sosiaalisessa mediassa esitettyjä kysymyksiä.

– Naiset, mitkä ovat pahimpia virheitä, mitä miehet tekevät seksin aikana?

Vastauksia kyselyyn tuli yli 3 000 kappaletta. Yleisimpiin kuuluva aihe liittyi liian nopeaan asentojen vaihtoon tai liian vauhdikkaaseen tempoon.

– Kun kerron partnerilleni, että pidän siitä mitä on meneillään, niin he muuttavat rytmiä, yleensä nopeampaan suuntaan. Tästä huolimatta, että pidin aiemmasta rytmistä, kertoo eräs kyselyyn osallistunut mielipiteensä.

– Olen samaa mieltä kuin yllä. Kun kerrot miehelle, että hän osaa hommansa, niin vauhti kiihtyy moninkertaiseksi. Tai sitten hän ryhtyy tekemään jotain aivan muuta, harmittelee toinen.

Myös miehet reagoivat kyselyyn

– Kun puhut noin partnerillesi, niin se on kuin ”aistinvarainen ylikuormitus” heille, todetaan muutaman miehen toimesta.

Ehkä ongelman syynä on kommunikaation puute, todettiin yleisesti. Tähän viittaa vahvasti erään naisen esiintuoma asia.

– Nämä ongelmat voitaisiin välttää yksinkertaisesti sillä, että kaikki naiset eivät halua samoja asioita. Jutelkaa kumppaninne kanssa.

Yhden mielipiteen mukaan asioiden liika pohtiminen on yleinen ongelma. Hän rohkaiseekin ihmisiä rentoutumaan.

– Ei sen tarvitse aina olla rakettitiedettä ja ongelmien ylianalysointia. Toisinaan se on 10 minuutin mittainen stressinlievittäjä ja se on hyvä asia, perustelee aiheeseen vastannut mies.

Myös muutama muu aihe tuli esille.

– Jotkut yrittävät jäljitellä asioita, mitä he näkevät aikuisviihde-elokuvissa. He eivät ole valmiita nauramaan asioille, jotka eivät sujukaan toivotulla tavalla.

Yksi mielipide kiteytti asian näin:

– Tärkeintä on pitää hauskaa sen sijaan, että keskittyisi vain päämäärään. Orgasmi ei ole tavoite. Haluan leikkiä ja pitää hauskaa. Ja vaikka se tapahtuisikin, niin tuskin ensimmäisten kertojen aikana. Enkä ole pettynyt, vaikka niin ei kävisi.

Lähde: Mirror
Kuvituskuvat: Unsplash





SUOSITUIMMAT