KotiUutisetTyttären järkytys – identtiset "isät" kasvattivat häntä vuorotellen – "olin järkyttynyt"

Tyttären järkytys – identtiset ”isät” kasvattivat häntä vuorotellen – ”olin järkyttynyt”


Sosiaaliseen mediaan jaettua uskomatonta tarinaa on vaikea pitää totena, sillä se on kuin jännitysromaanista. Silti se on todellisuutta tarinan jakaneelle naiselle.

Isänsä ja äitinsä kanssa elänyt tyttö epäili nähneensä painajaista tai kuvitelleensa, kun jano yllätti hänet eräänä iltana. Vanhemmat olivat opettaneet hänelle, että kun vuoteeseen mennään, niin siellä myös pysytään. Tyttö oli kuitenkin noussut vuoteesta hakeakseen juotavaa.

Alakertaan mennyt tyttö näki ikkunasta isänsä riitelevän ulkona tuntemattoman naisen kanssa. Hän käytti tilannetta hyödykseen ja ajatteli tämän myötä välttävänsä torumiset hakiessaan vettä. Yllätyksekseen tyttö törmäsi isäänsä seuraavan nurkan takana.

Tyttö oli hyvin yllättynyt tilanteesta, sillä hän näki isän edelleen ulkona riitelemässä.

– Olin järkyttynyt ja kauhuissani, enkä ymmärtänyt, miten isäni oli siinä, kun näin hänet myös ulkona, kertoo tyttö.

– Jatkoin matkaani kylpyhuoneeseen ja kuvittelin näkeväni unta, vaikka olin täysin hereillä, jatkaa tyttö.

Tyttö toivotti hyvää yötä isälleen, joka seurasi häntä melkein yläkertaan asti. Vilkaisu ikkunasta todisti ”isän” olevan edelleen ulkona tuntemattoman naisen kanssa, eikä hän osannut selittää tilannetta.

Seuraavana aamuna tyttö selitti näkemäänsä äidilleen, joka oletti hänen nähneen unta.

Myöhemmin tytön isä kuoli, jonka jälkeen selvisi, että hänellä on identtinen kaksoisveli. Tässä kohtaa heräsi monia kysymyksiä: kumpi miehistä on tytön oikea isä ja kumpi todellisuudessa kuoli? Asia oli salattu niin tehokkaasti, että vain harva tiesi isän kaksoisveljestä.

Miehet olivat vaihtaneet rooleja useaan otteeseen, toisen pitäessä ”isyysvapaata” vuorollaan.

Kummallisinta asiassa onkin, ettei ”toisesta isästä” ole näkynyt enää jälkeäkään.

Sosiaaliseen mediaan tulvi kysymyksiä aiheen tiimoilta.

– Miten äitisi ei huomannut, että isäsi olikin joku aivan toinen ihminen?

– Kuka todellisuudessa on biologinen isäsi?

– Vaihtoivat paikkoja?? Kuka oli ulkona ollut nainen? Miten äitisi ei tiennyt? Niin paljon kysymyksiä!

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT