KotiUutisetKysely: parhaat mainosfraasit, jotka ovat outoja nykypolvelle – muistatko nämä?

Kysely: parhaat mainosfraasit, jotka ovat outoja nykypolvelle – muistatko nämä?


Kun mainoksessa on jotakin hauskaa, hyvin ärsyttäviä asioita tai muuten vain kiinnostavia aihioita, niin se jää hyvin mieleen. Parhaat muistetaan vieläkin, vuosikymmenten jälkeen.

Aika ennen 2000-lukua. Tuolloin näki paljon innovatiivisia mainoksia, jotka saattoivat parhaimmillaan naulita katsojan kotisohvalleen sen sijaan, että olisi poikettu esimerkiksi jääkaapilla tauon aikana.

Kysyimme lukijoiltamme tv-mainosten lausahduksia, jotka muistetaan edelleen – joko niiden runollisuuden, hauskuuden tai muun yksityiskohdan ansiosta.

– En oo koskaan juonu maitoa. Enkä juo. Ja sen kyllä huomaa.

Valio teki kyseisen pätkän sisältämän mainoksen kahdesti, jolloin jälkimmäisessä osassa Ian ”Lemmy” Kilmister oli pääosan esittäjänä. Kyseinen loistava tribuuttivideo ansaitsee tulla nähdyksi, katso se alapuolelta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Myös alla olevat fraasit saivat paljon ääniä. Joukossa on monenlaisia muistettavia pätkiä, joissa mainostetaan esimerkiksi maalia, piimää, kahvia, herkkuja ja vaatteita.

– Tännään maistellaan Halvan maukasta lakritsaa

– Yksi, risti kaksi, pennit miljoonaksi. Veikkaus on joka viikko, palautuspäivä keskiviikko

– Osta Haloselta puku, sitä kehuu koko suku

– Tahdon tosimiehen vierelleni, miehen riskin rinnalleni, rakastajan vatsalleni

– Yks kakkaa, kaks kakkaa, yks kakkaa, kaks kakkaa, muuta ei sitten tarvitakkaan

– Taitaa tyttö tietää, että nurkan takana olis patukkaa tarjolla

– Vannon, kautta kiven ja kannon. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön

– Pinotexiä pintaan, niin näyttää vanhakin nuoremmalta

– Aina kun mä maitoa juon, mä muistan sut ja hetken tuon, kun sulle sanoin näkemiin, lähdin maalta kaupunkiin

– Susu maistuu niin kuin pusu, jonka antaa paras ystävä

– Aina maistuu mehukatti, se on ihan matti, mehukatti

– Jaffat tulloo ja helemat paukkuu

– Valintatalon kassissa on talous vatupassissa

– Panu – kestää isältä pojalle

Miten monta tunnistat näistä? Piirtyykö mainos tuttujen lausahduksen myötä yhtä kirkkaana ajatuksiisi kuin vuosikymmeniä sitten?

Kuvituskuva: Unsplash





SUOSITUIMMAT