KotiUutisetNaapurit valittivat äänekkäistä bileistä poliisille – häiriön syy yllätti kaikki

Naapurit valittivat äänekkäistä bileistä poliisille – häiriön syy yllätti kaikki


Musiikki pauhasi iltamyöhään niin kovalla, että naapurit kutsuivat poliisin paikalle vaientamaan häiriön. Kyse ei kuitenkaan ollut äänekkäistä bileistä, vaikka niin voisi olettaa.

Espanjassa tapahtuneen häiriköinnin taustalta paljastui yksin kotiin jäänyt kissa, joka oli laittanut stereot pauhaamaan tassun painalluksella. Naukuja oli lisäksi kääntänyt äänenvoimakkuuden erittäin kovalle.

Meteliä jatkui vielä 20 minuutin ajan ennen poliisien tuloa.

– Omistajan asuntoon jääneellä kissalla oli tapana soittaa musiikkia, käyttäen tassuaan apuna äänenvoimakkuuspainikkeen säätämiseen, kertoivat poliisit.

Tuntemattomaksi jäänyt kissan omistaja palasi kotiin lemmikkinsä luokse kuultuaan bailaavan kissansa aiheuttamasta ongelmasta.

Lähde: NY Post
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT