KotiUutisetPoliisi huolissaan junaliikenteestä: Nuoret aiheuttavat ison vaaran!

Poliisi huolissaan junaliikenteestä: Nuoret aiheuttavat ison vaaran!


Poliisi on saanut useita ilmoituksia junaliikenteen häirinnästä.

Vaikka tapauksia on sattunut muuallakin päin Suomea, nyt niitä on esiintynyt Rovaniemellä. Erityisesti raideliikenteen häirintää on tapahtunut Saarenkylän alueella.

Junaradoille on asetettu kiviä ja muita esteitä. Poliisi kehottaa vanhempia varoittelemaan lapsiaan asiasta, sillä toiminta aiheuttaa moninaista vakavaa vaaraa.

Poliisi kertoo, että pahimmillaan juna suistuu raiteiltaan tai sinkoaa esineet ja kivet kauas ympäristöön, jolloin ohikulkijat voivat loukkaantua. Myös kivien asettelijat ovat vaarassa jäädä junan alle.

Esteiden asettaminen junaraiteille on raideliikenteen häirintää ja ilkivaltaa. Liikennetuhotyön yrityskin on rangaistava. Vaikka lapsi tai nuori ei olisikaan rikosoikeudellisessa vastuussa, hän on kuitenkin korvausvelvollinen aiheutuneista vahingoista. Aiemmissa vastaavissa ilkivaltatilanteissa korvaussummat ovat nousseet kymmeniin tuhansiin euroihin.





SUOSITUIMMAT