KotiUutisetTutkimus: metalli- ja jazzmusiikin kuuntelijat ovat onnellisimpia

Tutkimus: metalli- ja jazzmusiikin kuuntelijat ovat onnellisimpia


Musiikki tunnetusti stimuloi aivojen positiivisia puolia, ja siksi sitä rakastetaan globaalisti. Tutkimusta varten analysoitiin yli kaksi miljoonaa reaktiota eri musiikkigenreistä.

Reddit-yhteisössä otettiin huomioon kaikki positiiviset reaktiot eri musiikkilajeista. Vertailussa paljastui, että jazz-musiikin kuuntelijat olivat noin kaksinkertaisesti onnellisempia kuin pop-musiikin kuuntelijat. Metallimusiikin kuuntelijat sijoittuivat puolestaan toiseksi. Viiden parhaan joukkoon yltävät oopperan, kansanmusiikin ja indie-musiikin kuuntelijat.

Tutkimuksen pohjana käytettiin positiivisten sanojen lukumäärää jokaista sataa kommenttia kohden. Musiikkilajeja mahtui listalle kaikkiaan 27.

Jazz valloitti kärkipaikan peräti 18 439 positiivisen sanan myötä kaikkiaan 23 884 kommentin joukosta. Keskimäärin 100 kommenttia sisälsi 77 positiivista mainintaa.

Metallimusiikin ystävien joukossa oli kärkikymmenikköön peilaten kaikista eniten kommentteja, yhteensä 57 837. Nämä sisälsivät 35 757 positiivista sanaa. Keskimäärin 62 kappaletta sadasta kommentista sisälsi positiivisen näkemyksen.

Kolmannelle mitalisijalle yltänyt ooppera puolestaan sisälsi kaikkiaan 15 384 kommenttia, joista yli puolet, kaikkiaan 8 630, oli myönteisiä. Positiivisia sanoja oli kaikkiaan 56 jokaista sataa kommenttia kohden.

Listan selvästi suosituin musiikin tyylilaji oli hip hop, sillä sillä oli peräti 779 169 kommenttia. Näistä kuitenkin vain 242 919 oli myönteisiä, positiivisten sanojen näyttäessä lukemaksi 31 kappaletta 100:aa kommenttia kohden. Näillä lukemilla hip hop sijoittui sijalle 21.

Listan pohjimmaisiin lukeutuvat rap, rumpu- ja bassomusiikki, grime, eli synkkä musiikki ja viimeisimpänä drill, joka tunnetaan eräänlaisena pimeyden, väkivallan ja nihilistisen sanoituksen sävyttämänä musiikkigenrenä.

Eri musiikkilajien saamat lukemat näet artikkelin lopussa olevasta linkistä.

Jazz-musiikin Reddit-yhteisössä käytetyimmät positiiviset sanat olivat ”loistava” (4 759 kappaletta), ”hyvä” (4 169) ja ”paras” (1691).

Metallimusiikin parissa yleisimpien joukossa olivat sanat ”hyvä” (8 457 mainintaa), ”loistava” (6 687) ja ”kiva” (4 045).

Oopperan osalta näkyvin lukema oli sanalla ”hyvä”, joka keräsi 2 221 mainintaa.

Lähde: OnBuy
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT