KotiUutisetMr Green: UMK:ssa yksi ennakkosuosikki yli muiden – Dannylla ei mitään jakoa

Mr Green: UMK:ssa yksi ennakkosuosikki yli muiden – Dannylla ei mitään jakoa


Lauantaina 20.2. klo 21.00 alkavassa Antti Tuiskun juontamassa Uuden Musiikin Kilpailun finaalilähetyksessä selviää Suomen edustaja toukokuussa Rotterdamissa kisattaviin Euroviisuihin.

UMK:ssa on tänä vuonna mukana isoja nimiä sekä viime vuoden voittaja Aksel, mutta vedonlyöntiyhtiö Mr Greenillä on vain yksi voittajasuosikki, joka on suurelle yleisölle aiemmin tuntemattomana pysynyt Blind Channel. Mr Green arvioi oululaisbändin ”Dark Side” -kappaleen violent popin erottuvan kisassa edukseen ja sulattavan suomalaisten rock-sydämet. Suomen toistaiseksi ainoa voitto Euroviisuista tuli vuonna 2006 Lordin kappaleella ”Hard Rock Hallelujah”, joten Mr Green uskoo Blind Channelin mahdollisuuksiin myös Rotterdamissa.

Ennakkoarvioiden kaukaisena kakkosena tanssahtelee Teflon Brothers x Pandora kappaleella ”I Love You”, jonka kerroin on 4.25. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että ”I Love You” on houkutellut YouTube-näyttökerroissa noin 727 000 katselukertaa, kun ”Dark Side” on saanut noin 624 000 katselua.

Jos uskot jonkun muun kuin kahden edellä mainitun menestykseen, sinulla on mahdollisuus päästä käsiksi valtaviin voittoihin. Mr Green ei nimittäin näe muille kisaajille juuri minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia. Ennakkoarvioiden pahnanpohjimmaisina ovat Danny kertoimella 40.00 ja Laura kertoimella 50.00. Dannyn ”Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua” on saanut YouTubessa 367 000 näyttökertaa ja Lauran ”Play” on saanut 166 000 katselua.

Kertoimet: Uuden Musiikin Kilpailu 2021

Blind Channel 1.45

Teflon Brothers & Pandora 4.25

Aksel 10.00

Ilta 10.00

Oskr 20.00

Danny 40.00

Laura 50.00

Pelikohde: Mr Green





SUOSITUIMMAT