Koti Uutiset Tekstiviesti tuhosi parisuhteen – sisälsi lempinimen, jonka mies oli antanut vaimolleen

Tekstiviesti tuhosi parisuhteen – sisälsi lempinimen, jonka mies oli antanut vaimolleen




Vaimo oli jakanut viestin sisällön myös ystäviensä kanssa, jonka jälkeen hän oli kuin salamaniskun saanut.

Aluksi vaimo oli epäillyt miehensä pettävän häntä, mutta ei sillä tavalla kuin nainen oletti.

Pariskunnalla on kaksivuotias lapsi, jonka ehdoilla vaimo oli tehnyt töitä parisuhteen toimimisen eteen. Vaimo oli jopa antanut anteeksi, kun mies oli viskannut viinilasillisen vaimonsa päälle, haukkuen vaimonsa säälittäväksi ja laiskaksi, vaikka tämä oli itkien anellut, että saisi edes kerran nukkua lapsenhoidon sijaan.

Eräänä aamuna vaimon herätessä mies oli suihkussa, oltuaan edeltävänä iltana ulkona juhlimassa ystäviensä kanssa. Mies oli nukkunut toisessa huoneessa kuin vaimo.

Mies ei ollut huomioinut edes tervehdyksen verran vaimoaan ja lastaan, vaikka hän oli ollut poissa vuorokauden ajan. Mies oli vain mennyt suoraan suihkuun tultuaan kotiin.

– Olin raivossani ja oletin, että hän olisi keskustellut asiasta oltuaan poissa 24 tuntia, mutta hän vain oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, sanomatta mitään, totesi perheenäiti.

Aviomiehen puhelin soi moneen otteeseen, jolloin epäilykset pettämisestä vahvistuivat. Viestejä luettuaan vaimo tuumasi, että hänen oli aika jättää aviomiehensä. Vaimo löysi miehensä puhelimesta keskusteluryhmän, johon hänen miehensä oli jättänyt viestin.

– En usko, että pääsen mukaan seuraavana iltana. SWMBO ei anna lupaa, oli mies kirjoittanut.

Vaimolla ei ollut käsitystä sen tarkoituksesta, mutta hän ymmärsi sen koskeneen häntä ilkeällä sävyllä. Suomennettuna lyhenne tarkoittaa ”Hän, jota pitää totella”. Mies kertoi vaimolleen lyhenteen tarkoituksen täysin rauhallisella äänensävyllä.

– En koskaan unohda sitä uhmakasta katsetta. Ei katumusta, ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Se oli kuin kasa iskuja ympäri kasvojani, kertoo petetty vaimo.

Kun vaimo kertoi asiasta ystävilleen, niin nämä nauroivat asialle ja lisäsivät nauravia hymiöitä SWMBO-nimitykselle. Se todisti heidän kuulleen sen aiemminkin, ja he tiesivät myös lyhenteen merkityksen.

Siinä kohtaa vaimo päätti, ettei mies ansaitse häntä tai heidän yhteistä lastaan, miehen pitäessä pariskunnan kotia ennemminkin hotellina.

– Olen panostanut tähän paskaan liian kauan. Ansaitsemme paljon enemmän ja voimme paremmin, kun olemme omillamme, avautui vaimo miehensä käytöksestä.

Vaimo muutti pois taaperon kanssa viikon kuluessa. Siitä lähtien jätetty mies ei ole antanut anteeksi, kun hänen poikansa vietiin pois.

– Poika, jota hän harvoin edes näki, lisäsi vaimo.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Unsplash





VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT


Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje