KotiUutisetBig Brother: Ella ja Arttu avautuivat koti-ikävästä

Big Brother: Ella ja Arttu avautuivat koti-ikävästä


Kun muut olivat jo nukkumassa, niin Ella ja Arttu puhuivat kahdestaan ulkona tupakan yhteydessä koti-ikävästä.

”Mää haluan kottiin”, Arttu sanoi. Johon Ella yhtyy ja jatkoi sanoen: ”Mulla on semmonen fiilis, että mä tuhlaan mun aikaa täällä.”

Ella on useasti maininnut haluavansa päästä sukupuolenkorjausleikkaukseen ja muihin plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin ja toteaa, että voisi tälläkin hetkellä olla tienaamassa rahaa kyseisiin operaatioihin.

Arttu kertoi, että hänellä on ollut turhautunut fiilis talossa, eikä ole saanut oikein öisin nukutuksi. Hän vielä totesi, että onneksi Ella ja Joel ovat talossa, muuten hän olisi jo lähtenyt kotiin.

Silti he miettivät, ettei kummankaan luonne salli periksi antamista, joten parempi vain katsoa, kuinka pitkälle kilpailussa lopulta pääsee.

Keskustelun aiheena on myös uudet asukkaat, joiden kaikkien kanssa energiat eivät ole talossa oikein täsmänneet.

Lähde: Big Brother

Kuva: Jukka Alasaari

Täällä voit lyödä vetoa tämän vuoden Big Brotherin voittajasta.





SUOSITUIMMAT