Koti Uutiset Hurja video – uhitteleva puuma seurasi miestä pitkään metsäpolulla

Hurja video – uhitteleva puuma seurasi miestä pitkään metsäpolulla



Metsässä lenkkeilemässä ollut mies ei taatusti odottanut kohtaavansa puuman, joka seuraisi häntä herkeämättä ja aivan lähituntumassa.

Videon kuvauksessa Kyle Burgess kertoo kohdanneensa puuman pentuja, joita hän päätti kuvata. Pentujen lähellä oli kuitenkin näiden emo, jonka suojeluvaistot heräsivät välittömästi.

Aluksi Burgess huomaa puuman varsin kaukana. Yht’äkkiä Burgessin äänenvoimakkuus kasvaa huomattavasti ja kirosanoja sinkoilee. Hän koettaa karkottaa puuman huutamalla, mutta otus astelee määrätietoisesti eteenpäin.

Videon edetessä puuma tekee parissa kohdassa pieniä ja nopeita pyrähdyksiä eteenpäin, ikään kuin hyökätäkseen tai uhitellakseen. Hyökkäykset tapahtuivat aina silloin, kun Burgess yritti poimia maasta kiven turvakseen.

– Ei tunnu siltä, että haluaisin kuolla tänään. Mene pois! Mene pentujesi luokse! sanoo Burgess tiukalla äänensävyllä monta kertaa puuman suuntaan.

Sanoilla ei ole vaikutusta ja Burgess alkaa kuulostaa hieman hengästyneeltä, todeten pulssinsa olevan reilusti koholla.

– Mene pentujesi luokse, minua et saa, toteaa Burgess vielä kerran.

Alkaa pieni ylämäki, jota hetken kiivettyään Burgess kumartuu hieman. Puuma pysähtyy ja vaikuttaa säikähtävän jotakin, pinkaisten kovaa vauhtia karkuun. Asia ei käy videolta ilmi, mutta Burgess kertoi poimineensa maasta kiven, jonka hän paiskasi puuman suuntaan, pelästyttäen sen.

– Se vain tapahtui. Voi pojat. En mene takaisin tuonnepäin, toteaa Burgess lopuksi hengästyneen oloisena.

Katso kuumottava video artikkelin alusta.

Lähteet: Deseret News, YouTube




VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Uhkea Marika Fingerroos puristelee rintojaan hauskalla videolla – katso!

Erityisesti nuorten suosiossa oleva TikTok-palvelu on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen ja sieltä löytyykin jos jonkin näköistä huvittavaa materiaalia. Povipommi...

Nämä vauvat näyttävät vanhuksilta – tsekkaa koomiset kuvat!

Kaikki vauvat ovat söpöjä omalla tavallaan, mutta joskus he voivat kuitenkin yllättää omaperäisellä ulkonäöllään ja joidenkin pienokaisten kasvonpiirteet voivat tuoda mieleen eläkeläisen...

Huhhuh, mikä belfie! Tässä on viikon kuumin peppu

Nyt on kuuma pakkaus! Tällä kertaa Härdellin lukijoiden äänet jakautuivat melko tasapuolisesti kolmen tulikuuman belfien kesken. Viikon kuumimmaksi valittiin peppu 2, joka sai äänistä 43 %....

Seiska: Tässä on totuus kohuparin eron takana!

30-vuotiaan fitness-kaunottaren Sofia Belórfin ja 34-vuotiaan kohuliikemiehen Stefan "Stefu" Thermanin tuulinen suhde tuli lopulliseen päätökseensä viime viikon lauantaina, ja erosta jupistiin suuresti...

Nämä itsetehdyt koronamaskit herättävät suurta hämmästystä – katso kuvat!

Koronaviruksen loitolla pitäminen on tärkein prioriteetti näinä päivinä. Yhä useammat pitävät maskia aina kasvoillaan julkisilla paikoilla liikkuessaan, joka on tietenkin erittäin viisasta.

Seiska: Kohuliikemies Stefan Thermanilla jättivelat ulosotossa!

Viime lauantaina fitness-kaunotar Sofia Belórfista, 30, eronnut Stefan ”Stefu” Therman, 34, antaa mielellään itsestään kuvan menestyneenä liikemiehenä. Therman...

Poliisi: ”Vuoden opettaja” antoi oppilaalle luokassa suuseksiä

Texasilaista lukio-opettajaa Randi Chaverriaa, 36, syytetään sopimattomasta seksisuhteesta oppilaan kanssa. Maksimirangaistus Chaverrian saamasta syytteestä on jopa 20 vuotta vankeutta.

Muistatko vielä BB-Anniinan? Tältä hän näytti vuonna 2008!

Big Brother Suomi -tositelevisiosarjan 12. tuotantokausi on tällä hetkellä käynnissä. Kaikenlaisia kommelluksia on jo talossa nähty ja luvassa on varmasti lisää loistavaa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje