KotiUutisetVatsakivut saivat Loviisalaisen Heidin soittamaan ambulanssin paikalle – hän oli tietämättään raskaana!

Vatsakivut saivat Loviisalaisen Heidin soittamaan ambulanssin paikalle – hän oli tietämättään raskaana!



Heidi koki sairaalareissunsa aikana jättiyllätyksen, sillä hoitaja kertoi synnytyksen käynnistyneen. Tieto tuli shokkina Heidille.

– Ajattelin, että voihan helvetti. Olihan se tosi shokki, totesi Heidi taannoin kun sai kuulla yllätysvauvastaan.

Heidi oli luullut mahakipuja kuukautisten aiheuttamiksi vaivoiksi, mutta kipujen yltyessä hänen oli pakko soittaa ambulanssi paikalle.

Raskauden ollessa 4. kuulla Heidi oli asioinut myös gynekologilla, joka ei myöskään ollut huomannut raskautta. Hän oli vain todennut Heidin jännittävän vatsanseutua.

Kuukautiset olivat jääneet pois raskauden myötä, mutta Heidi oletti niiden lakkaamisen johtuneen e-pillereistä. Raskausvatsaakaan ei tullut tavalliseen tapaan, joten sikiön oletettiin olleen syntymäänsä asti ”piilossa” istukan takana, lähellä selkärankaa.

Syntyessään Heidin poikavauva oli 51-senttinen ja 3 440 gramman painoinen.

Sairaalassa ollessaan Heidi kertoi äidilleen tekstiviestin välityksellä joutuneensa sairaalan perheosastolle. Uutinen säikäytti aluksi äidin, mutta Heidin isä järkeili asian oikein ja ymmärsi vauva-yhteyden. Pian äiti soittikin Heidille ja sai kuulla lapsen syntymästä.

– Kaikki on ihan hyvin ja vauva on syntynyt jo, kertoi Heidi äidilleen.

Vauva oli odotettu, sillä Heidi oli jo aiemmin haaveillut omasta lapsesta. Elämä muuttui vauva-arjen myötä, sillä saatu opiskelupaikka jäi suunnitelmista pois.

Tietämättä raskaana oleminen ei ole aivan jokapäiväistä, mutta Heidi toivoo, ettei asiaa pidä mitenkään hävetä.

– Jokainen ihmiskeho on kuitenkin erilainen, ajattelee Heidi.

Nykyään Heidin poika on 9-vuotias.

Lähde: MTV Uutiset
Kuvituskuva: Unsplash





SUOSITUIMMAT