KotiUutisetJuustopäät julkaisi uuden singlen - bändin 25-vuotisjuhlakeikkaa joudutaan siirtämään

Juustopäät julkaisi uuden singlen – bändin 25-vuotisjuhlakeikkaa joudutaan siirtämään


Neljännesvuosisadan mittaista uraansa juhliva Juustopäät julkaisi singlenä tuoreen version debyyttialbumi Sukkapuikkokapinalla olleesta V.P.K. -biisistä. Alle puolentoista minuutin rykäisy on kuorrutettu alkuperäistä versiota raskaammilla ja vihaisemmilla soundeilla.

Samalla yhtye joutuu siirtämään tulevan perjantain juhlavuosikeikkaansa Helsingin Kuudennella Linjalla. Yhtyeen yksi jäsen on altistunut koronalle ja on viranomaisten toimesta määrätty karanteeniin, minkä vuoksi esiintymistä on siirretty kahdella viikolla. Yhtye nähdään Kuudennella Linjalla lauantai 24. lokakuuta. Illan lämmittelybändinä esiintyy MMSP.

”Juhlakeikan treeneissä huomattiin, että Sukkapuikkokapina-albumin biisi V.P.K. toimi livenä erinomaisesti ja tuntui istuvan hienosti meidän räväkämpään nykymeininkiin. Tästä syystä saatiin idea päivittää se 2020-luvulle. Julkaisun jälkeen saimme faneilta paljon pyyntöjä päivittää myös muita biisejä!”, Jansku kertoo.

”On todella harmittavaa, että yhden jäsenemme korona-altistuksesta ja siitä johtuvasta karanteenista joudumme siirtämään keikkaa hieman eteenpäin. Toivottavasti kaikki pääsevät tästä huolimatta mukaan kemuihin. Jos jotain positiivista tästä haluaa hakea, niin ainakin ehdimme treenata lisää ja olemme vieläkin kovemmassa livekunnossa parin viikon päästä!”, Jansku jatkaa.
Siirtyneelle keikalle ostetut liput käyvät uudelle keikalle sellaisenaan tai rahojen palautusta voi hakea Tiketistä. 

Kuuntele uusi single alta tai täältä.

Juustopäiden 25-vuotisjuhlakeikka:
La 24.10. Kuudes Linja, Helsinki
Support: MMSP
Ovet aukeavat klo 19:00
K-18

Liput: 
14€ ennakosta ja 16€ ovelta mikäli niitä on vielä jäljellä. 
Ennakkomyynti Tiketti: 
https://www.tiketti.fi/juustopaat-mmsp-kuudes-linja-helsinki-lippuja/71136





SUOSITUIMMAT