Koti Uutiset Alastomana koteja siivoava Nikki kertoo, että liiketoiminta lähti nousuun koronapandemian myötä

Alastomana koteja siivoava Nikki kertoo, että liiketoiminta lähti nousuun koronapandemian myötä



34-vuotias Nikki Belton aloitti siivoamaan ihmisten koteja alasti jo vuoden alussa, mutta koronaviruspandemian takia bisnes pysähtyi hetkeksi kokonaan, kunnes kysyntä lähti sitten kukoistamaan oikein kunnolla.

The Naked Cleaning Company -niminen yritys tarjoaa asiakkailleen kaikenlaisia kotitaloustöitä, kuten imurointia, pölyjen ja pintojen pyyhkimistä.

Poikkeuksena tavalliseen siivouksia tekevään yritykseen tietenkin se, että Nikki tekee hommia alusvaatteisillaan tai aivan alasti.

Palvelun tuntihinta on 75 puntaa, jos se tehdään yläosattomissa tai alusvaatteisillaan. Jos haluaa alastoman siivouksen, niin sen tuntihinta on sitten 95 puntaa.

– Mielestäni työni on tällä hetkellä merkityksellisempää kuin koskaan ennen. Kysyntä alastomille siivoojille on kasvanut valtavasti, Nikki kommentoi asiaa.

Palvelu on täysin turvallinen ja siinä noudatetaan ohjesääntöjä. Siivoojat käyttävät käsineitä ja naamioita sekä välttävät vaarallisia puhdistusaineita, kuten valkaisuainetta.

– Asiakkaat ovat sanoneet, että on mukava nähdä hymyileviä kasvoja, sillä jotkut ovat olleet yksin kuukausien ajan ja saattavat olla yksinäisiä, Nikki kertoo vielä.

Lähde: LADbible

Artikkelikuva: Facebook




VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Uhkea Marika Fingerroos puristelee rintojaan hauskalla videolla – katso!

Erityisesti nuorten suosiossa oleva TikTok-palvelu on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen ja sieltä löytyykin jos jonkin näköistä huvittavaa materiaalia. Povipommi...

Nämä vauvat näyttävät vanhuksilta – tsekkaa koomiset kuvat!

Kaikki vauvat ovat söpöjä omalla tavallaan, mutta joskus he voivat kuitenkin yllättää omaperäisellä ulkonäöllään ja joidenkin pienokaisten kasvonpiirteet voivat tuoda mieleen eläkeläisen...

Huhhuh, mikä belfie! Tässä on viikon kuumin peppu

Nyt on kuuma pakkaus! Tällä kertaa Härdellin lukijoiden äänet jakautuivat melko tasapuolisesti kolmen tulikuuman belfien kesken. Viikon kuumimmaksi valittiin peppu 2, joka sai äänistä 43 %....

Seiska: Tässä on totuus kohuparin eron takana!

30-vuotiaan fitness-kaunottaren Sofia Belórfin ja 34-vuotiaan kohuliikemiehen Stefan "Stefu" Thermanin tuulinen suhde tuli lopulliseen päätökseensä viime viikon lauantaina, ja erosta jupistiin suuresti...

Nämä itsetehdyt koronamaskit herättävät suurta hämmästystä – katso kuvat!

Koronaviruksen loitolla pitäminen on tärkein prioriteetti näinä päivinä. Yhä useammat pitävät maskia aina kasvoillaan julkisilla paikoilla liikkuessaan, joka on tietenkin erittäin viisasta.

Seiska: Kohuliikemies Stefan Thermanilla jättivelat ulosotossa!

Viime lauantaina fitness-kaunotar Sofia Belórfista, 30, eronnut Stefan ”Stefu” Therman, 34, antaa mielellään itsestään kuvan menestyneenä liikemiehenä. Therman...

Poliisi: ”Vuoden opettaja” antoi oppilaalle luokassa suuseksiä

Texasilaista lukio-opettajaa Randi Chaverriaa, 36, syytetään sopimattomasta seksisuhteesta oppilaan kanssa. Maksimirangaistus Chaverrian saamasta syytteestä on jopa 20 vuotta vankeutta.

Muistatko vielä BB-Anniinan? Tältä hän näytti vuonna 2008!

Big Brother Suomi -tositelevisiosarjan 12. tuotantokausi on tällä hetkellä käynnissä. Kaikenlaisia kommelluksia on jo talossa nähty ja luvassa on varmasti lisää loistavaa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje