KotiUutisetIL: naisen järkyttävä piina – raiskattiin monta kertaa ja uhattiin tappaa

IL: naisen järkyttävä piina – raiskattiin monta kertaa ja uhattiin tappaa


Oulussa sattunut järkyttävä tapaus johti vankeustuomioon ja korvauksiin.

Viime vuonna sattuneet seksuaali- ja väkivaltarikokset sisälsivät väkivallan ohella myös uhkailua. Samir Francis Awdishou oli jättänyt naisen puhelinvastaajaan kaksi tappouhkausta. Lisäksi hän oli rikkonut lähestymiskieltoa.

Oulun käräjäoikeuden mukaan Awdishou oli kuristanut ja pitänyt naisen hiuksista kiinni yhdyntöjen aikana. Lisäksi mies uhkaili puukolla ja piti kättä naisen suun edessä. Pelon vuoksi nainen ei uskaltanut pistää vastaan.

Awdishou kiisti syytteet pahoinpitelystä, lähestymiskiellon rikkomisesta ja uhkausten paikkansapitävyydestä. Neljää todistajanlausuntoa ja naisen omaa kertomusta kuitenkin pidettiin luotettavana oikeudessa, joka ei pitänyt syytetyn lausuntoa uskottavana.

Awdishou tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen ja 5500 euron korvauksiin.

Lähde: Iltalehti
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT