KotiUutisetSeiska: Mikko Koivun Helena-vaimo purkaa tuntojaan aviokriisistään – "sydämeni meni palasiksi"

Seiska: Mikko Koivun Helena-vaimo purkaa tuntojaan aviokriisistään – ”sydämeni meni palasiksi”


Mikko Koivu jätti helmikuussa 2020 yksin avioerohakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen. Helena Koivu on kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen.

Mikko Koivulla ja Helenalla on yhteensä kolme lasta. Pettäminen oli Helenan mukaan tapahtunut hänen ollessaan kolmatta kertaa raskaana avioliiton aikana.

– Sydämeni meni palasiksi, Helena toteaa haastattelussa.

Avioeroprosessi on edelleen kesken, sillä kummankin tahon asianajajat setvivät ex-pariskunnan asioita. Lusikoiden jaosta huolimatta Helena odottaa asioiden kääntyvän parempaan suuntaan – jopa suhteen jatkaminen on yksi vaihtoehto.

– En halua alkaa kylvää vihaa ja riitelemään. Jos molemmat ovat valmiita tekemään parisuhteen eteen töitä ja keskustelemaan myös niistä ei niin kivoista asioista, uskon, että yhteinen tulevaisuus voisi olla mahdollinen, tuumaa Helena.

Eron myötä Helenalla on ollut paremmin aikaa keskittyä omaan itseensä, kuten oman reseptikirjan ja nimeään kantavan ihonhoitotuotteiden sarjan käsittelyyn.

– Vastoinkäymisestä on seurannut myös paljon hyvää. Aviokriisi sai minut tavoittelemaan taas omia unelmiani. Olen löytänyt uudelleen itseni, Helena sanoo.

Lähde: Seiska
Artikkelikuva: Wikimedia Commons





SUOSITUIMMAT