KotiUutisetRaahelaisella yrittäjällä koronatartunta, kävi silti töissä – somessa kauhistellaan: "Aivan törkeää piittaamattomuutta"

Raahelaisella yrittäjällä koronatartunta, kävi silti töissä – somessa kauhistellaan: ”Aivan törkeää piittaamattomuutta”


Harri Paulasuo toimii yrittäjänä Raahen Oluthuone -nimisessä ravintolassa. Kausiflunssaa muistuttaneet oireet olivatkin koronaviruksen aikaansaamia.

– Tiistaina tuli kurkku kipeäksi, keskiviikkona kävin testeissä, ja siinä nousi kuume. Torstaina alkoi olo paranemaan, ja eilen kävin valitettavasti töissä, kertoo Paulasuo.

Pahimmillaan koronalle on saattanut altistua jopa satoja ihmisiä, joten Raahen seudulla on syytä olla tarkkana, mikäli on ollut liikenteessä etenkin isompien ihmismäärien läheisyydessä.

Raahenseudun verkkolehden sivuilla lukijat kauhistelevat toimintaa.

– En voi ymmärtää. Aivan törkeää piittaamattomuutta

– Kun käyt korona-testissä, annetaan SELKEÄ ohje, että täytyy pysyä kotona tuloksen saamiseen asti! Kyllähän virus leviää, kun sitä joku tahallaan levittää. Hohhoijaa!

– Yrittäjä kertoo blogissaan olevansa koulutukseltaan sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Ei voi kuin ihmetellä, että käy testissä ja menee töihin!

Elokuun 7. päivään mennessä Raahessa oli THL:n mukaan todettu viisi koronatapausta.

Lähde: Raahenseutu
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT