Koti Uutiset Tämä Suomessakin esiintyvä kasvi voi aiheuttaa 3. asteen palovammat – tunnistatko sen?

Tämä Suomessakin esiintyvä kasvi voi aiheuttaa 3. asteen palovammat – tunnistatko sen?



Sosiaalisessa mediassa julkaistiin tarina, jossa ”Iso-Britannian vaarallisimmaksi kasviksi” julistettu kaukasianjättiputki aiheutti 9-vuotiaalle pojalle 3. asteen palovammat.

Jayden Bird -niminen poika oli lomalla leirintäalueella, kun hänen jalkansa joutui kosketuksiin myrkyllisen kasvin kanssa. Hänen jalkaansa ilmestyi punaisia jälkiä vain muutaman minuutin kuluttua kosketuksesta. 16 tuntia myöhemmin pojan jalassa oli vesikellomaisia rakkuloita.

– Kasvi näyttää melko houkuttelevalta kokemattoman katsojan silmin, kertoi Jaydenin äiti varoittaakseen muita vanhempia kasvin haitallisista ominaisuuksista.

Lääkärin mukaan 3. asteen palovammoista jää arpia, jotka saattavat olla näkyvissä jopa vuosia.

Alun perin kaukasianjättiputki esiintyy vain Aasiassa, mutta se on levinnyt 1800-luvulla vieraslajina Eurooppaan, jonne sitä tuotiin koristekasvina. Alla kuva kaukasianjättiputkesta. Se voi kasvaa suurimmillaan jopa kuuden metrin mittaiseksi.

Lähde: Mirror
Artikkelikuva: Wikipedia
Ylin kuva: Pixabay



VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Alastomana koteja siivoava Nikki kertoo, että liiketoiminta lähti nousuun koronapandemian myötä

34-vuotias Nikki Belton aloitti siivoamaan ihmisten koteja alasti jo vuoden alussa, mutta koronaviruspandemian takia bisnes pysähtyi hetkeksi kokonaan, kunnes kysyntä lähti sitten...

Oho! Huippumalli Alessandra Ambrosio yläosattomissa – katso kuvat!

39-vuotias brasilialainen Alessandra Ambrosio on tehnyt mallin töitä muun muassa Christian Diorille, Christian Lacroixille ja Victoria's Secretille. Hiljattain Ambrosio...

Marjukka tarvitsi nimiehdotuksia poikavauvalleen – someryhmä vastasi hulvattomasti!

Marjukka teki Facebookin Naistenhuone (SENSUROIMATON) -ryhmään postauksen, jossa hän kyseli nimeä pojalleen ja ehtona oli muutama asia: "Tarvis pojalle nimen....

Pornofilmin kuvaaminen avaruudessa tyssäsi alkuunsa, mutta voiko avaruudessa ylipäätään harrastaa seksiä?

Hyvinkin monet ihmiset saattavat tehdä tulevaisuudessa matkoja Kuuhun ja Marsiin. Kansainvälinen avaruusohjelma valitsee ja kouluttaa sopivia ihmisiä tälläkin hetkellä esmerkiksi matkalle Marsiin...

Elina Tervolla on täydellisyyttä hipova farkkupeppu – katso kuumat kuvat!

34-vuotias Elina Tervo on osallistunut useisiin bikinifitness-kilpailuihin 2010-luvun alkupuoliskolla ja hänen paras saavutus on Euroopan mestaruus vuodelta 2012. Tervo...

19-vuotias Joalin Loukamaa on suosituin suomalainen Instagramissa – katso Possen haastattelu ja kuvia

Joalin Loukamaa on 19-vuotias Now United -yhtyeen Suomea edustava jäsen. Hän laulaa sekä tanssii edellä mainitussa ryhmässä, jossa on mukana lahjakkaita nuoria...

Kaikki muistavat Lordin, miten sen bisneksille lopulta kävi?

20. toukokuuta 2006 Ateenassa tapahtui jotain ällistyttävää. Niin ällistyttävää ettei koskaan ollut tapahtunut, ja tuskin tulee tapahtumaankaan. Suomi voitti...

Top 10 iskurepliikit – mikä niistä on suosikkisi?

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, joten iskurepliikin on parasta olla sieltä paremmasta päästä! Alla 10 toimivaksi todistettua iskurepliikkiä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje