KotiUutisetNainen aloitti somekampanjan löytääkseen kahden vuoden takaisen ihastuksensa – lopputulos ei vastannut...

Nainen aloitti somekampanjan löytääkseen kahden vuoden takaisen ihastuksensa – lopputulos ei vastannut odotuksia


Iso-Britanniassa vieraillut yhdysvaltalainen nainen ei ollut unohtanut tapaamaansa miestä, joten hän päätti etsiä tämän sosiaalisen median avulla.

Kate Lefter -niminen nainen oli tavannut Adam-nimisen miehen ollessaan turistina Iso-Britanniassa. Välimatka oli kuitenkin suuri, sillä Lefter on kotoisin Yhdysvaltojen Marylandista. Kaksi vuotta myöhemmin hän päätti etsiä tapaamansa miehen, jonka kanssa ”kipinät olivat sinkoilleet”.

Kate antoi puhelinnumeronsa ensitapaamisella Adamille, mutta hän unohti lisätä numeroon aluekoodin. He olivat suunnitelleet tapaavansa seuraavana päivänä, mutta tapaamista ei koskaan tullut. Yksi johtolanka Katella kuitenkin oli, sillä Adam oli kertonut olevansa alun perin kotoisin Walesista ja hän oli käymässä Plymouthin kaupungissa ystävänsä luona.

Kate perusti Instagram-tilin, jonka kautta hän jäljitti Adamia. Miekkonen kuulikin sosiaalisen median kautta Katen aikeista. Lopputulema ei kuitenkaan vastannut 23-vuotiaan Katen odotuksia, sillä Adamilla oli jo tyttöystävä.

– Kunnioittaakseni hänen parisuhdettaan, suljen Adamin löytämiseen käyttämäni Instagram-tilin. Olen kiitollinen, että sain asian päätökseen ja löysin hänet lopputuloksesta riippumatta, kertoo Kate seuraajilleen Instagramissa.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT