Koti Uutiset Seiska: Jari Matti-Latvalalta ulosmitattiin mökki - pienen palan omistava Maisa Torppa haluaa...

Seiska: Jari Matti-Latvalalta ulosmitattiin mökki – pienen palan omistava Maisa Torppa haluaa päästä eroon siitä! Kuva



35-vuotias rallitähti Jari-Matti Latvala erosi raastavasti viime syksynä julkkiskaunotar Maisa Torpasta, mutta tuohon aikaan Latvalalla oli muitakin ongelmia, sillä hän oli verokarhun kynsissä.

Latvala on asunut Monacossa jo yli 10 vuotta, mutta hän on vuosittain liian vähän aikaa ulkomailla, joten ei välty ansioverojen maksamisesta Suomeen. Hän kertoo käyvänsä asian tiimoilta verottajan kanssa läpi prosessia, joka alkoi jo vuonna 2018.

Latvalalla on nyt ulosotossa 4,8 miljoonan euron jäännösverot ja ulosottomies on iskenyt kyntensä hänen Helsingin asuntoonsa.

Myös Latvalan Puumalassa sijaitseva 1,3 hehtaarin tontille rakennettu pieni mökki ja rantasauna on ulosmitattu. Hän osti kyseisen tontin 137 000 eurolla vuonna 2017 ja mökkipaikan arvo on tällä hetkellä noin 250 000 – 300 000 euroa.

Latvalan ex-kihlattu Maisa Torppa omistaa myös mökistä 10 % osuuden, josta hän kertoo haluavansa eroon, koska ei halua liittyä Latvalan talousongelmiin millään tavalla. Torppa kuitenkin toivoo, että Latvala saa raha-asiansa kuntoon.

Lähde ja kuva mökistä: Seiska

Artikelikuva: Facebook



VIIHDEUUTISIA

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Seiska: Raju riita! Sofia Belórf pakeni Stefan Thermania keskellä yötä – ero?

Kohupari Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin riita yltyi Seiskan mukaan viime lauantaina pariskunnan uudessa kodissa niin rajuksi, että Belórf joutui pakenemaan paikalta...

Kim Kardashianin uhkeat muodot loksauttavat leuat – katso tulikuumat bikinikuvat!

39-vuotias Kim Kardashian tunnetaan muun muassa Kardashianit-tositelevisiosarjasta, jossa seurataan heidän perheen edesottamuksia. Sitä on kuvattu jo vuodesta 2007 asti, eikä loppua näy.

Bonnie Tylerin Suomen-kiertue kasvaa ja siirtyy lokakuulle 2021

Walesilaistähti Bonnie Tylerin marraskuulle 2020 suunniteltu Suomen-kiertue kasvaa ja siirtyy lokakuulle 2021. Kaikkiaan kahdeksan konserttia sisältävän kiertueen uusina paikkakuntina ensi vuonna mukaan...

Big Brother: Erikoisessa salatehtävässä kaikkien asukkaiden pitää ulkoiluttaa yöllä Sami-koiraa

Kaukosäätimen avulla HybridiTV:n omistajat saivat äänestää salatehtävän Sami-koiralle. Vaihtoehdot olivat: A) Jokaisen ihmisen tulee rapsuttaa koiraa mahasta ainakin kerran...

Murskavoitto! Rantapeput jäivät nuolemaan näppejään – tässä on viikon kiistatta kuumin peppu!

Viime peppuperjantaina tarjoiltiin jälleen kolme upeaa belfietä, joista yksi nousi ylitse muiden suorastaan murskaavalla tavalla. Uima-altaalla nautiskeleva peppu 1...

Seiska: Ysärin suosikkilaulaja Kikka koki traagisen kohtalon – menehtyi vain 41-vuotiaana sydäninfarktiin vuonna 2005

Kirsi Hannele Sirén (o.s. Viilonen) tunnettiin taiteilijanimellä Kikka. Hän syntyi Tampereella lokakuussa vuonna 1964 ja joulukuussa 2005 hän menehtyi samaisessa kaupungissa 41-vuoden...

Sofia Belórf ja Stefan Therman rajussa riidassa keskellä Helsinkiä – ”Painu v*****n!”

Katiska-vyyhdin ja saippuaoopperamaisten parisuhdesekoilujensa nostattamissa otsikoissa tänä vuonna kuukausitolkulla olleet Sofia Belórf ja Stefan Therman ovat selvitelleet tänään rajusti välejään Helsingin ydinkeskustassa...

Hupsista! Povipommi Susanna Penttilä mokasi hauskalla tavalla – katso kuva!

47-vuotias Susanna Penttilä on ollut yrittäjä jo pitkään, sillä on oli vain 19-vuotias avatessaan Férrer-muotiliikkeensä Helsingin keskustaan. Penttilä teki...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje