Rakas päiväkirja: Poikaystäväni petti minua, joten tuhosin hänen vuosien työn

Kirjoittaja : 20.3.2020

Poikaystäväni Paul ja minä tapasimme internetissä kuusi vuotta sitten RuneScape-pelin välityksellä. Me molemmat pelasimme peliä hyvin usein ja siellä olimme yhteydessä, joka johti lopulta kaukosuhteeseen. Asiat etenivät ja näimme toisiamme muutaman kuukauden välein. Olimme kuitenkin noin 1 500 mailin päässä toisistamme, joten yksi tärkeimmistä tulevaisuuden suunnitelmista oli muuttaminen yhteen. Parisuhteessamme ei ollut mitään ongelmia ja olimme onnellisia, koska meillä oli toisemme.

Mutta ongelmat alkoivat, kun aloitin työskentelemään paljon. Minulla ei tietenkään ollut aikaa RuneScapeen, mutta poikaystäväni jatkoi pelaamista säännöllisesti. Hän ei ollut töissä ja tuskin sai tuloja. Vaikka emme eläneet yhdessä, tuin Paulia vuosien varrella ja maksoin jopa hänen vuokransa. En ole koskaan ajatellut sitä asiaa, koska hän oli kultani. Mutta lopulta minulla ei ollut varaa tukea häntä, koska jouduin huolehtimaan omasta elämisestäni ensin. Joten soitin Paulille ja ehdotin auttavani häntä löytämään työpaikan, mutta häntä ei kiinnostanut. Hän ei halunnut työskennellä ollenkaan. Hän halusi vain pelata RuneScapea. Sitten hän sanoi, että minun pitäisi työskennellä kovemmin ja löytää mahdollisesti lisäksi toinen työ. Puhelumme jälkeen itkin tuntikausia. Silloin harkitsin eroamista, mutta päätin antaa hänelle uuden mahdollisuuden. Jälkeenpäin mietittynä se oli iso virhe.

Riitamme jälkeen puhuimme paljon ja saimme asiat selvitettyä. Ehdotin, että hän tulisi vierailulle luokseni, koska emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan. Paul saapui ja kaikki oli täydellistä. Mutta yhtenä päivänä näin vilaukselta jotain hänen puhelimestaan, kun hän oli suihkussa. Siinä oli viesti toiselta naiselta, jossa sanottiin: ”Milloin aiot jättää hänet?” Olin järkyttynyt, mutta jotenkin onnistuin pitämään itseni kasassa. Kun hän tuli ulos kylpyhuoneesta, en sanonut mitään tekohymy kasvoillani. Heti kun hän meni nukkumaan, otin hänen puhelimensa ja aloin tutkia viestejä tuon naisen kanssa. Sain selville, että Paul oli pettänyt minua melkein puolen vuoden ajan. Luulen, että heidän juttu alkoi heti, kun en pystynyt maksamaan hänen elämistään. Hän oli puhunut potaskaa minusta ja lähettänyt jopa tälle naiselle minun alastonkuvani. En ollut koskaan tuntenut itseäni niin käytetyksi koko elämäni aikana. Halusin potkaista hänet ulos talostani, mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Seuraavana päivänä vein hänet vain lentokentälle ja sanoimme nopeasti hyvästit. Ajoin takaisin kotiin niin rauhallisesti kuin vain pystyin itku silmässä.

Halusin särkeä hänen sydämensä siihen mennessä, kun hän saapuisi takaisin kotiinsa. Joten kirjauduin hänen arvokkaaseen 14 vuotta vanhaan RuneScape-tiliinsä. Sitten aloin tuhota ja myydä kaikkea sitä, minkä eteen hän oli työskennellyt yli kymmenen vuoden ajan. Halusin tuhlata hänen RuneScape-elämänsä ”ansiot” mitä typerimpiin juttuihin. Joten tuhlasin kaikki hänen rikkautensa hyödyttömiin palaneisiin hämähäkkeihin ja jätin ne hänen tililleen. Se saattaa kuulostaa pikkumaiselta, mutta nauroin asialle hetken aikaa. Minulla oli edelleen satoja mahdollisia kostomuotoja mielessäni, joten päätin esiintyä hänenä ja otin yhteyttä kaikkiin hänen ystäviinsä myöntäen, että ’olin pettänyt tyttöystävääni ja olin siitä ylpeä’. Viimeiseksi muutin hänen käyttäjänimeään vain ilmoittaakseeni kaikille, että hän on likainen huijari. Tein parhaani nolatakseni hänet 12 merkin rajoituksella.

Kun Paul palasi kotiin, hän lähetti minulle erittäin vihamielisen ja aggressiivisen viestin, jota seurasi kuvia hänestä itkemässä. Kirjoitin hänelle vilpittömän viestin, jossa lopetin suhteemme virallisesti. Pelästytin hänet uhkauksella, että vien asian oikeuteen, koska hän jakoi alastonkuviani. Tiedän, mitä jotkut saattavat ajatella, että tämä on hyvin julmaa, koska pilasin hänen tuhansia tuntien työn pelin parissa. En rehellisesti välitä. Kukaan ei voi ymmärtää, kuinka hän satutti minua ja minun oli aika näyttää, että minäkin voin olla ilkeä… Toivon, etten koskaan enää näe häntä.

Lähde: Dear Diary

Kuva: Unsplash


Lukijoiden kommentit

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. Pakolliset kentät *



Hot Hits

Nyt soi

Nimi

Artisti

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje