Koti Uutiset Rakas päiväkirja: Googletin opettajani ja sain selville likaisen salaisuuden

Rakas päiväkirja: Googletin opettajani ja sain selville likaisen salaisuuden



Tiedän, että minua luultavasti tuomitaan ja kritisoidaan siitä, mitä tein opettajalleni. Mutta en yksinkertaisesti voinut unohtaa kuinka paljon hän nöyryytti minua. Hän ansaitsi sen, eikä minua kaduta yhtään… Joten, joku aika sitten minulla oli erittäin tärkeä tentti. Menin tenttisaliin, istuin ja odotin sen alkamista. Ennen kuin paperit jaettiin, muistin yhtäkkiä, että kynästäni saattaa olla muste lopussa. Tarkistin asian ja hätäännyin täysin, koska mustetta ei ollut. Tiesin, että tarvitsisin luvan kynän vaihtamiseen. Ja silloin kaikki tämä sai alkunsa.

Nostin käteni ja sain lähimmän tenttivalvojan huomion. Tämä oli opettaja, joka tunsi minut. Huomasin heti, että hän katsoi minua virnistellen, koska hän ei pitänyt minusta lainkaan. Olin yhdellä hänen kurssillaan, jossa pelasin usein pelejä tai nukuin, mutta en koskaan aiheuttanut ongelmia enkä ollut hänelle töykeä. Hän yritti silloin nöyryyttää minua muutaman kerran esittämällä kysymyksiä, kun en kiinnittänyt huomiota, mutta onnistuin vastaamaan niihin kuitenkin oikein. Joka tapauksessa, kokeen aikana kysyin häneltä: ”Voitko lainata kynää?” Hän vastasi lievästi virnistäen: ”Tuletko tenttiin ilman kynää? Miksi vaivauduit tulemaan ollenkaan?” En ollut juuri silloin yhtään vitsinheittotuulella. Yritin selittää hänelle tilanteen. Mutta hän jatkoi kyselemällä: ”Kenen vika se on, että olet unohtanut? Minun vikani? Miksi et unohda vain koko kokeen tekemistä?” Tuossa hiljaisessa tenttisalissa oli satoja ihmisiä ja kaikki tuijottivat minua. Joten kysyin häneltä uudestaan, mutta hänen ainoa vastauksensa oli: “Ei. Se on oma syytäsi, että olit huolimaton. Olet niin fiksu, eikö? Tee koe ilman kynää.” Vitsailetko??? Se oli viimeinen ja tärkein kokeeni. Ja tämä opettaja näytti kaikille muille, kuinka avuton olen samalla itse nauttien tilanteesta. Katsoin häntä ja hänen hymynsä vain leveni. Onneksi en raivostunut. Nostin uudestaan käteni ja heilutin seuraavaksi lähimmälle tenttivalvojalle, joka lainasi minulle kynän. Mutta kaikkea tätä pohtiessa oli todella vaikea keskittyä.

Heti tentin jälkeen mielessäni oli yksi selkeä tavoite – antaa hänelle opetus siitä, mitä hän teki minulle. Joten menin puhumaan tiedekunnan dekaanin kanssa. Hän järjesti heti tapaamisen tämän opettajan kanssa. Ja arvaa mitä, hän puhui vain siitä, kuinka olin häirikkö ja huolimaton opiskelija. Hän sanoi, että halusi vain antaa minulle opetuksen ja olisi kyllä lainannut kynäänsä myöhemmin. Dekaani oli hänen puolellaan, eikä mitään jatkotoimenpiteitä tehty. Kun lomat alkoivat, yritin löytää jotain jonka avulla antaisin näpäytyksen hänelle. Kävin hänen Facebookin läpi. Vuosia, tuhansia valokuvia ja kommentteja. En löytänyt mitään, mikä saisi hänet vaikeuksiin. Sitten googletin hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa, eteen tuli vain tylsiä juttuja… Ihmettelin, että kuinka niin kauhea ihminen voi elää niin täysin viatonta elämää. Tunnit vierivät verkkosivuja selatessa. Olin epätoivoinen. Mutta sitten tuli vastaan yksi keskustelupalstalle tehty aivan tavalliselta vaikuttava viesti ja se oli kirjoitettu hänen henkilökohtaisella sähköpostillaan. Olin jo lopettamassa, mutta ajattelin klikata sen auki kuitenkin. Kun luin tuota viestiä, aloin nauramaan vahingoniloista naurua…

Se oli palsta, jossa keskusteltiin ja mainostettiin likaisia asioita. Mitenhän sen pukisi sanoiksi? No, ilmeisesti hän käytti ”maailman vanhimman ammatin” palveluita ja hän oli TODELLA aktiivinen. Mutta kuka tahansa olisi voinut syöttää palveluun hänen sähköpostiosoitteen, joten en ollut varma asiasta. Otin kuitenkin heti yhteyttä paikallisuutisiin heidän nettisivujen kautta. He olivat kiinnostuneita mahdollisesti paljastamaan opettajani, joten sovimme tapaamisen. Heitä kuitenkin mietitytti, oliko kyseinen tili oikeasti opettajan. Kerroin heille suunnitelmasta, jolla opettaja saattaisi käyttää tiliään todentamalla sen puhelinnumerollaan. Teimme yhteistyötä ja laitoimme suunnitelman täytäntöön. Lähetimme tuntemattomasta numerosta viestin hänelle ja siinä pyydettiin vahvistamaan henkilöllisyys tai muuten hän ei voisi käyttää tiliään palstalla enää. Hän lähetti viestin ja sanoi olevansa kyseisen nimimerkin omistaja. Se oli siinä, hänet saatiin kiikkiin ja nopeasti uutinen laitettiin ulos. Olin pyytänyt, että nimeäni ei julkaista jutun yhteydessä, joten kukaan ei tiennyt minun käräyttäneen hänet. Juttu lähti leviämään ja siinä oli hänen oma kuva sekä kuvakaappauksia hänen tilistään. Ja tietenkin tekstiviesti, joka varmisti kaiken tämän. Tämän jälkeen monet oppilaat alkoivat puhua hänen opetustavoistaan. Hänestä tuli kuuma puheenaihe oppilaiden ja opettajien keskuudessa. Kun uusi lukukausi alkoi, häntä ei enää näkynyt. Tiedän mitä jotkut voivat ajatella, että olisin voinut antaa koko asian olla ja olla lähtemättä koko touhuun… Mutta en vain kerta kaikkiaan pystynyt ja kyllä myönnän sen, että se tuntuu ERITTÄIN HYVÄLTÄ! Oli vielä yksi asia, jota minun piti tehdä. Nimittäin lähettää hänelle viesti: ”Hyvä opettaja, nyt ymmärrän opetuksen, minkä teit minulle. Sinun olisi pitänyt itse toimia kertomallasi tavalla. Oli siis sinun syysi, kun olit piittaamaton.” En ikinä saanut vastausta. Luulen silti, että hän vihdoin tajusi minun antaneen hänen maistaa omaa lääkettään.

Lähde: Dear Diary

Kuva: Unsplash


VIIHDEUUTISIA

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Huh! Fitneksen maailmanmestari Eveliina Tistelgren joogasi alasti – katso kuva!

Eveliina Tistelgren on fitneksen maailmanmestari vuosimallia 2019. Elokuun loppupuolella fitnesskaunotar julkaisi Instagramiin kuuman kuvan, jossa hän harrasti joogaa alasti laiturilla.

Video: Mies kosi kiireisen sillan jalkakäytävällä – kuvaajaa päin ajettiin pyörällä

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että New York on vilkas ja työntäyteinen kaupunki. Siellä on myös käsittämättömiä liikenneruuhkia aika ajoin.

Alastomana koteja siivoava Nikki kertoo, että liiketoiminta lähti nousuun koronapandemian myötä

34-vuotias Nikki Belton aloitti siivoamaan ihmisten koteja alasti jo vuoden alussa, mutta koronaviruspandemian takia bisnes pysähtyi hetkeksi kokonaan, kunnes kysyntä lähti sitten...

Seksileluyritys sanoo, että uusi laite antaa miehille naisen orgasmia vastaavan nautinnon

Vaikka monet miehet saattavat olla täysin tyytyväisiä perinteiseen itsetyydytyksen muotoon, niin yritys nimeltä Arcwave sanoo, että heidän uusi tuote Ion pystyy tarjoamaan...

Elina Tervolla on täydellisyyttä hipova farkkupeppu – katso kuumat kuvat!

34-vuotias Elina Tervo on osallistunut useisiin bikinifitness-kilpailuihin 2010-luvun alkupuoliskolla ja hänen paras saavutus on Euroopan mestaruus vuodelta 2012. Tervo...

Pornofilmin kuvaaminen avaruudessa tyssäsi alkuunsa, mutta voiko avaruudessa ylipäätään harrastaa seksiä?

Hyvinkin monet ihmiset saattavat tehdä tulevaisuudessa matkoja Kuuhun ja Marsiin. Kansainvälinen avaruusohjelma valitsee ja kouluttaa sopivia ihmisiä tälläkin hetkellä esmerkiksi matkalle Marsiin...

Oho! Huippumalli Alessandra Ambrosio yläosattomissa – katso kuvat!

39-vuotias brasilialainen Alessandra Ambrosio on tehnyt mallin töitä muun muassa Christian Diorille, Christian Lacroixille ja Victoria's Secretille. Hiljattain Ambrosio...

Niukat stringibikinit korjasivat potin! Tässä on viikon kuumin peppu

Pikkuiseen stringiin verhoiltu bikinipeppu vei Härdellin äänestyksessä kärkisijan suvereenisti, eivätkä hänen kilpasiskonsa päässeet edes lähituntumaan. Peppu 1 keräsi äänistä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje