Koti Ysäri Ysärityttöjen unelmabändi - Backstreet Boys!

Ysärityttöjen unelmabändi – Backstreet Boys!



Naisten kirkuminen oli tuttu ilmiö, kun ysärin alussa pinnalle pulpahtanut viisihenkinen nuorten kollien ryhmä Backstreet Boys pomppasi esiintymislavalle! Miten monta kertaa sitä tulikin törmättyä tilanteeseen, jossa koulun tauluille oli kirjoitettu rakkaudentunnustuksia bändin jäseniä kohtaan ja opettajat kiroilivat avatessaan liitutaulun siivekkeet – vain löytääkseen niiden alta ties mitä töherryksiä. Tuolloin tuli nähtyä myös tietynlaista vastakkainasettelua sukupuolten välillä, liekö sitten ollut jopa mustasukkaisuutta?

Joka tapauksessa, olihan se pakko myöntää, että BSB esitti hyvää musiikkia, varsinkin hittiosastolla. Etenkin superhitti ”Everybody” soi diskoissa ja baareissa kestohittinä pitkän aikaa, mikäli pop- ja rock-osasto sisältyi menopaikan DJ:n soittolistalle viikonloppuna. Maailmanlaajuisesti 130 miljoonaa myytyä albumia kertoo kaiken ”Bäkkäreiden” suosiosta.

Aikoinaan The Beatles kertoi faniensa kirkumisen olevan niin korkealla volyymilla, että he lauloivat huvikseen mitä mieleen tulee, sillä kirkuna peitti kaiken muun alleen. Sille tasolle tuskin yksikään toinen bändi enää pääsee, mutta meteli on silti korkealla esimerkiksi alla olevalla videolla, jossa Backstreet Boys panee parastaan esiintymislavalla noin 26 vuotta sitten.



Taannoin Backstreet Boys järjesti faniristeilyn, johon lippuja myytiin hulppealla 800-1800 dollarin hintahaarukalla! Hintaan sisältyi bilettämistä, kysy ja vastaa -tilaisuuksia, kahdet isommat bileet niin laivan kannella kuin myös rannalla sekä valokuvausta. Tapahtuman juontajina toimivat bändin jäsenet.

Triviapalan aiheena on Nick Carter, joka liittyi Backstreet Boysiin taannoin vain 12-vuotiaana, ollen sen nuorin jäsen. Carter toimi bändissä laulajana, kitaristina ja rumpalina.

Kuva: YouTube



VIIHDEUUTISIA

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Seiska: Raju riita! Sofia Belórf pakeni Stefan Thermania keskellä yötä – ero?

Kohupari Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin riita yltyi Seiskan mukaan viime lauantaina pariskunnan uudessa kodissa niin rajuksi, että Belórf joutui pakenemaan paikalta...

Kim Kardashianin uhkeat muodot loksauttavat leuat – katso tulikuumat bikinikuvat!

39-vuotias Kim Kardashian tunnetaan muun muassa Kardashianit-tositelevisiosarjasta, jossa seurataan heidän perheen edesottamuksia. Sitä on kuvattu jo vuodesta 2007 asti, eikä loppua näy.

Bonnie Tylerin Suomen-kiertue kasvaa ja siirtyy lokakuulle 2021

Walesilaistähti Bonnie Tylerin marraskuulle 2020 suunniteltu Suomen-kiertue kasvaa ja siirtyy lokakuulle 2021. Kaikkiaan kahdeksan konserttia sisältävän kiertueen uusina paikkakuntina ensi vuonna mukaan...

Hupsista! Povipommi Susanna Penttilä mokasi hauskalla tavalla – katso kuva!

47-vuotias Susanna Penttilä on ollut yrittäjä jo pitkään, sillä on oli vain 19-vuotias avatessaan Férrer-muotiliikkeensä Helsingin keskustaan. Penttilä teki...

Big Brother: Erikoisessa salatehtävässä kaikkien asukkaiden pitää ulkoiluttaa yöllä Sami-koiraa

Kaukosäätimen avulla HybridiTV:n omistajat saivat äänestää salatehtävän Sami-koiralle. Vaihtoehdot olivat: A) Jokaisen ihmisen tulee rapsuttaa koiraa mahasta ainakin kerran...

Murskavoitto! Rantapeput jäivät nuolemaan näppejään – tässä on viikon kiistatta kuumin peppu!

Viime peppuperjantaina tarjoiltiin jälleen kolme upeaa belfietä, joista yksi nousi ylitse muiden suorastaan murskaavalla tavalla. Uima-altaalla nautiskeleva peppu 1...

Seiska: Ysärin suosikkilaulaja Kikka koki traagisen kohtalon – menehtyi vain 41-vuotiaana sydäninfarktiin vuonna 2005

Kirsi Hannele Sirén (o.s. Viilonen) tunnettiin taiteilijanimellä Kikka. Hän syntyi Tampereella lokakuussa vuonna 1964 ja joulukuussa 2005 hän menehtyi samaisessa kaupungissa 41-vuoden...

Tuhannet ihmiset todistivat ufon lentävän New Jerseyn yllä – katso hämmästyttävät videot!

Yhdysvaltojen New Jerseyn taivaalla nähtiin 14. syyskuuta tunnistamaton lentävä esine eli ufo. Tuhannet hämmästyneet ihmiset näkivät noin 30 metrin korkeudessa leijailevan ufon,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje