KotiUutisetIL: Strippari esiintyi hoitokodissa, jonka henkilökunta pyysi myöhemmin anteeksi tapausta - katso...

IL: Strippari esiintyi hoitokodissa, jonka henkilökunta pyysi myöhemmin anteeksi tapausta – katso videolinkki


Viime viikonloppuna useissa Aasian maissa juhlittiin keskisyksyn sadonkorjuujuhlaa, mutta eräs taiwanilainen hoitokoti piti hieman erilaiset kemut, sillä he olivat palkanneet paikalle stripparin esiintymään.

Kyseinen juhla on yksi aasialaisen kulttuurin tärkemmistä ja siihen kuuluu perinteisesti perheen parissa ajanviettäminen, lyhtyjen askarteleminen sekä täysikuun katsominen.

Hoitokodista kerrottiin, että kaksi viimeistä sadonkorjuujuhlaa oli peruttu koronan takia, joten he halusivat tällä kertaa kohottaa asukkaiden mieltä stripparin, karaoken ja bingon merkeissä.

Juhlista levisi videomateriaalia internetiin ja hoitokodin toimintaa kritisoitiin. Videolla strippari tanssi estottomasti ja asukkaat hurraavat hänelle.

Hoitokodista tiedotettiin, että strippari piti liian innostuneen ja tulisen esityksen. Hoitokodin henkilökunta kertoi olevansa pahoillaan ja katuvansa asiaa syvästi. Jatkossa se tulevat olemaan varovaisempia tapahtumia järjestäessään.

Videon stripparin esityksestä voit katsoa täältä.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Unsplash

Syntinen syyskuu! Klikkaa ja tutustu huikeisiin pakettitarjouksiin!





SUOSITUIMMAT