KotiUutisetPoliisi: Nyt perheenisät haluavat mp-jengeihin!

Poliisi: Nyt perheenisät haluavat mp-jengeihin!


Iltalehden maksumuurin takana olevassa Plus-liitteessä käsitellään erikoista ilmiötä. Poliisin mukaan perheenisät haluavat elämäänsä jännitystä ja liittyvät moottoripyöräjengeihin.

– Ryhmiin on liittynyt keski-ikäisiä perheenisiä, joilla ei ole rikostaustaa. Ehkä jossain elämän vaiheessa on ollut jokin tyhjiö, jota sitten täytetään näin. Heitä tarvitaan etenkin kerhotilojen vuokrien maksajiksi ja maksamaan kerhojen edustuskuluja, Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Juha Korhonen on kuvaillut julkisuuteen.

Iltalehdessä kerrotaan myös kerhosta eronneen Matin tarina. Kaikki oli alkuun hienoa, mutta kun mies halusi lopulta erota, homma muuttuikin ikävämmäksi. Välejä ei ole vieläkään selvitetty ja Matti (nimi muutettu) elelee jossain päin Suomea ”pakosalla”.

VOITA PLAYSTATION 5 -PELIKONSOLI!

Matti sanoo lehdessä, että jos tulokkaan luottotiedot ovat kunnossa, hän on arvokas henkilö kerholle.

– Ennen kuin kaveri huomaakaan, hänen nimissään on maksettu ja hankittu kaikenlaista ja kaikki jää lopulta itselle maksettavaksi. Kuinka kukaan viisikymppinen haluaa olla hangaround ja siivota kerhotiloja nuoren jäsenen komentaessa vieressä? Matti hämmästelee.

Matti kertoo myös, että hänen ollessaan kuoleman kielissä sairaalassa monta kuukautta, häneltä vietiin työkohteet ja työkoneet ja sata tonnia rahaa. Sittemmin hän on pakoillut jengiä mökeillä ympäri Suomea.

Lähde: Iltalehti Plus





SUOSITUIMMAT