KotiUutisetIlotalo houkuttelee ihmisiä erikoisella tavalla asiakkaiksi

Ilotalo houkuttelee ihmisiä erikoisella tavalla asiakkaiksi


Taustalla on tärkeimpänä syynä asiakasmäärän putoaminen, mutta sen lisäksi myös hallituksen toimet, jotka vaikuttavat liiketoimintaan.

Taustalla on koronapandemiaan liittyvä syy, sillä alhaisten rokotemäärien vuoksi asiakasvirta on pudonnut. Houkuttimena ilotalo tarjoaa heidän kauttaan rokotteen ottaneille puolen tunnin ilmaisen tuokion ns. saunaklubissa, valitsemansa naisen seurassa.

Itävallassa käynnistynyt tempaus alkoi, kun väestöstä oli rokotettu 65 prosenttia. Rokottamattomilla ei ole asiaa ravintoloihin, hotelleihin, partureihin tai isoihin yleisötapahtumiin.

Tiukkojen säännösten taustalla on koronan nopea leviäminen, sillä maassa esiintyi tilastojen mukaan 635 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden. Määrä on yli kolminkertaisesti enemmän kuin naapurimaa Saksalla.

– Pandemian aikana meillä on ollut 50 prosentin lasku asiakasmäärässä ja toivomme saavamme kasvua tähän kampanjamme aikana, kertoo Viennassa sijaitsevan ilotalon tiedottaja.

Ilotalon lähellä sijaitsevaa Gustav Klimtin monumenttia käytettiin hyödyksi ilotalon markkinoidessa tempaustaan.

– Käyttäkää hänen patsaansa katsomista tekosyynä, kun tulette käymään ja viivästytte kotiinpaluuajastanne.

Alla olevasta lähteestä löydät kuvia hoitajan asussa esiintyvistä naisista, jotka työskentelevät Viennan ilotalossa.

Lähde: Daily Mail
Kuvituskuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT