KotiUutisetSelvisikö Big Brotherin voittaja jo ensimmäisessä jaksossa?

Selvisikö Big Brotherin voittaja jo ensimmäisessä jaksossa?


Big Brother Suomi -realitysarjan uusi kausi käynnistyi sunnuntai-iltana, kun taloon marssi 16 asukasta eri puolilta Suomea 12 viikkoa kestävään kilpailuun.

Ohjelmalle avattiin tuttuun tapaan myös vedonlyöntikohde, josta löytyi välittömästi selkeä voittajaehdokas. Hän on kuopiolainen ensihoitaja Pekka, joka valloitti lukuisat katsojat jo esittelyvideollaan ja viimeistään saapuessaan BB-taloon pukeutuneena iloisen värikkääseen pikkutakkiin.

Vedonlyöntiyhtiö Mr Green arvioi, että Pekka voittaa kisan, mutta heti perässä kirittää Anssi, jolla on peräti 263 000 seuraajaa Twitch-striimauspalvelussa. Suosikkikaksikon kintereille on rankattu tatuoitu Laura ”Late” R. sekä lautapelejä harrastava poliitikon poika Sami.

BB-asukkaiden vetokertoimet elävät kauden edetessä. Esimerkiksi viime vuoden voittaja Joel Jämsinen oli alkuvaiheessa vasta jaetulla yhdeksännellä sijalla kertoimella 10.00. Toiseksi sijoittunut Kristiina Jönkkäri oli alussa vasta yhdestoista kertoimella 11.00.

Nyt siis voisi olla hyvä hetki lyödä vetoa sellaisen henkilön puolesta, jonka uskoo menestyvän ja jolla on vielä suuret kertoimet. Epätodennäköisimmiksi voittajaehdokkaiksi on tässä vaiheessa arvioitu perinteisten sukupuoliroolien puolesta liputtava Jasmiina sekä keihäänheiton nuorten MM-kultamitalisti ja olympiaedustaja Sanni Utriainen. Molempien kerroin on 75.00.

Big Brother Suomen historia näyttää suosivan miehiä, sillä viimeisin naisvoittaja Teija Kurvinen kruunattiin vuonna 2012. Viime keväänä järjestetyn Big Brother Suomi VIP -kilpailunvoitti kuitenkin painin MM-kultamitalisti Petra Olli, joten voisiko nyt olla naisten vuoro myös ”virallisessa” BB:ssä?

Kertoimet: Big Brother Suomi 2021 voittaja

Pekka  3.25
Anssi  4.00
Laura R.  5.50
Sami  6.50
Aki  11.00
Lasse  12.00
Taavi  13.00
Melody  15.00
Ville  15.00
Juhani  20.00
Minna  30.00
Katja  35.00
Laura L.  35.00
Pippa  50.00
Jasmiina  75.00
Sanni  75.00

Pelikohde: Mr Green





SUOSITUIMMAT