KotiUutisetVetoyhtiö: Jukka Jalosen MM-joukkue ei pääse edes mitaleille

Vetoyhtiö: Jukka Jalosen MM-joukkue ei pääse edes mitaleille


Päävalmentaja Jukka Jalosen ja GM Jere Lehtisen sunnuntaina julkistama Leijonien kokoonpano kohtaa jääkiekon MM-kisojen ensimmäisessä pelissään lauantaina Yhdysvallat.

Leijonat lähtee aloitusotteluun lievänä ennakkosuosikkina, mutta itse kisoissa Jalosen ryhmään ei vedonlyöntikertoimissa uskota. Mr Green arvioi, että Suomi ei pääse edes mitaleille asti, jolloin sija jäisi viidenneksi. Asetelma kuulostaa varsin tutulta, sillä kaksi vuotta sitten Leijonien joukkue arvioitiin monien maiden medioissa kaikkien aikojen huonoimmaksi, mutta niin se vain onnistui viemään kultaa Jalosen johdolla. Ratkaisupeleissä päihitettiin tukuittain NHL-tähtiä pullistelleet Ruotsi, Venäjä ja Kanada.

Suomen joukkueessa oli vuonna 2019 vain kaksi NHL-kokemusta omannutta pelaajaa. Leijonissa on nyt mestaruutta puolustaessaan mukana niin ikään kaksi NHL-pelaajaa, mutta muissakaan joukkueissa ei kovin monia NHL-tähtiä ole, joten voisiko siitä päätellä, että Suomella olisi nyt jopa viime kertaa paremmat mahdollisuudet mestaruuteen? Myös vedonlyönnin kannalta tämä olisi Suomen kannattajille herkkua, sillä Leijonien kerroin MM-kultaan on 7.50.

Jukka Jalonen on johdattanut Suomen jo kolme kertaa maailmanmestaruuteen; Leijonat Bratislavassa vuosina 2011 ja 2019 sekä alle 20-vuotiaat Pikkuleijonat Helsingissä vuonna 2016.

Kertoimia, jääkiekon MM-kisat 2021

Venäjä               3.50

Kanada              5.50

Tšekki                5.50

Ruotsi                6.50

Suomi                7.50

USA                   12.50

Sveitsi                15.00

Saksa                 51.00

Pelikohde ja kaikkien joukkueiden kertoimet: Mr Green





SUOSITUIMMAT