KotiUutisetTyöntekijältä meni sormi Pirkanmaalla - kone oli firman pomon oma keksintö

Työntekijältä meni sormi Pirkanmaalla – kone oli firman pomon oma keksintö


Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut pirkanmaalaisen muovialan yhtiön teknisen johtajan 25 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Onnettomuus tapahtui elokuussa 2018. Tuolloin firman työntekijä loukkaantui työskennellessään työnantajan itse valmistamalla sulakkeiden kokoonpanolaitteella. Tapaturmatilanteessa yksi sulakkeista ei ollut painunut kunnolla kiinni. Työntekijä oikaisi sulaketta ja käynnisti koneen puristuksen uudelleen. Työntekijä piti sulaketta oikean käden peukalolla paikoillaan ja hänen saman käden nimetön sormensa oli nojannut laitteen päällä, kun kone teki puristusliikkeen. Tapaturman johdosta työntekijän nimettömästä amputoitui pala pois.

Työssä käytetty kokoonpanokone oli yhtiön teknisen johtajan itse valmistama. Koneessa oli paineilmalla toimivia liikkuvia osia, joiden aiheuttamaa puristumisvaaraa ei ollut kokonaan poistettu.

Oikeus totesi, että vaikka työntekijää oli perehdytetty, hänelle ei ollut tuotu esiin koneen käyttämiseen liittyvää puristumisvaaraa. Puristumisvaaraa ei ollut mainittu koneen käyttöohjeissa, joten myös ohjeet olivat olleet siltä osin puutteelliset.





SUOSITUIMMAT