Koti Uutiset Seiska: Levin taksikuskit eivät halua ottaa Stefan Thermania mielellään kyytiinsä

Seiska: Levin taksikuskit eivät halua ottaa Stefan Thermania mielellään kyytiinsä




Kohuliikemies Stefan Therman omistaa Levillä ison mökkikompleksin, ja hän on ollut Lapissa juhlimassa ”ex-tyttöystävänsä” Sofia Belórfin kanssa, tietää Seiska-lehti kertoa.

Karaokekuppilassa on istuttu ja takseilla ajeltu. Takseilla ja Stefulla onkin Lapissa mielenkiintoinen suhde toisiinsa, väittää Seiska erään taksikuskin suulla.

-Moni kuski ei edes ota kyytejä Stefun mökiltä. Jos Stefu heiluttaa kättä tien varressa, moni ajaa surutta ohi. Ei ole rahan väärtti. Aina tulee jotain ongelmaa ja jälkipuintia, leviläistaksi kertoo lehdelle.

-Ajoin Kittilän suunnasta kohti Levin keskustaa, kun näin miehen kävelevän tien reunassa. Hän hyppäsi yhtäkkiä autoni eteen, sain juuri ja juuri väistettyä pyörätielle. Onneksi siinä ei ollut ketään kulkemassa. Katsottuani tarkemmin huomasin että Stefuhan se siinä, pirssi päivittelee.

Tuorein episodi tapahtui Seiskan mukaan lauantaina, kun Stefu olisi Seiskan lähteiden mukaan hypännyt taksista kimpaantuneena kesken kaiken ja vauhdissa. Hän oli iskeytynyt taksin kylkeen.





VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Murskavoitto! Tässä on viikon ylivoimaisesti kuumin peppu

Viikon kuumimmasta pepusta ei jäänyt minkäänlaista jossiteltavaa, kun peräti 76 % Härdellin lukijoista valitsi kuumimmaksi peppu 3:n. Peppu 2...

Wau! Uhkea Kylie Jenner keikistelee bikineissä – katso kuumat kuvat!

Kylie Jenner, 23, tunnetaan parhaiten Kardashianit-tositelevisiosarjasta, mutta hänellä on myös menestyksekäs muotiyritys, jonka nimi on Kylie Cosmetics. Jenner on...

Seiskalta lisää hurjia paljastuksia Maisa Torpasta – ”Alastonkuvia vieraille miehille…”

Somevaikuttaja ja Instagramissa liki 90 000 ihmisen seuraama Maisa Torppa on jälleen kohun silmässä. Seiska julkaisi hänestä tänään netissä hurjia paljastuksia (täällä),...

Ei huolta huomisesta: Näin Vesku Loiri kääri ällistyttävät voitot!

Näyttelijä-multitaiteilija Vesa-Matti Loiri oli pitkään pelkkä taiteilija, mutta kaksi vuotta sitten hän siirtyi yritysmaailmaan vanhoilla päivillään. Ehkäpä mies ymmärsi, ettei verottajalle kannata...

Jestas, mitkä melonit! Uhkea Pasha Pozdniakova kuumassa kuvassa – katso!

Instagram-kaunotar Pasha Pozdniakova, 21, omaa erittäin runsaat luomumuodot ja se on takuulla yksi syy, miksi häntä jumaloidaan sosiaalisessa mediassa.

Hymy: Maskisotkusta tunnetuksi tulleen Onni Sarmasteen uudet bisnekset – ”Huulipunahallitus vihaa mua”

Miljoonien maskikaupoilla koko kansan tietoisuuteen keväällä tullut liikemies Onni Sarmaste avaa vihdoin sanaisen arkkunsa ja kertoo maskikaupoista ja nykyelämästään Hymy-lehden painetussa versiossa.

Katso minkä värisen pinnoitteen Paris Hilton otti Bemariinsa – video!

39-vuotias seurapiirikaunotar Paris Hilton julkaisi Instagram-palvelussa videon, jossa hän esittelee juuri saamaansa BMW i8 -urheiluautoa. Innostunut Hilton kertoo sen olevan unelmiensa auto.

Vau! Kylie Minogue julkaisee erikoisen värisen vinyylipainoksen sinkkubiisistään

Australialais-brittiläinen Kylie Minogue, 52, tunnetaan tätä nykään parhaiten musiikistaan, mutta hän aloitti kuitenkin uransa näyttelijänä Neighbours-saippuasarjassa vuonna 1987. Minogue...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje