KotiUutisetRosvoilla todella häikäilemätön kikka - käytössä jo ainakin Seinäjoella

Rosvoilla todella häikäilemätön kikka – käytössä jo ainakin Seinäjoella


Poliisi on varoitellut pitkään seniorikansalaisia siitä, ettei pankkikortin tunnuslukua kannata antaa kenellekään. Valepoliiseina esiintyneet ovat saaneet monet menemään lankaan. Senioreiden läheisiä on pyydetty muistuttamaan säännöllisesti asiasta.

Nyt rosvoilla on uusi entistä törkeämpi kikka käytössään. Näin ainakin Seinäjokeen kuuluvalla Peräseinäjoella.

Vanhuksilta on huijattu rahaa ensin varastamalla tämän pankkikortti. Tämä on tapahtunut siten, että on käyty vaikkapa kotona jauhoja lainaamassa.

-Vanhus tietenkin lainasi jauhoja, koska luottaa ihmisiin, ja vaikka asioista on varoitettu moneen kertaan, läheinen kertoo sosiaalisessa mediassa.

Kun kortti oli saatu haltuun, oli seniorikansalaiselle soitettu mukamas pankista, että teidän korttinne on hukassa: tarvitaan tunnusluku kortin sulkemiseksi. Asianomainen oli mennyt lompakolleen ja havainnut näin todella olevan.

-Vanhus tietenkin oli hermostunut ja antanut tunnukset, läheinen kertoo someryhmässä ovelasta ja röyhkeästä kikasta.

Läheisen mukaan viety summa on ollut huomattava.





SUOSITUIMMAT