Koti Uutiset IS: Matti Nykäsen Eveliina-tytär kärsi ahdistuskohtauksista

IS: Matti Nykäsen Eveliina-tytär kärsi ahdistuskohtauksista



Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas on antanut IltaSanomille haastattelun, jossa hän kertoo matkastaan kohti nykyistä hyvinvoivaa minäänsä. 29-vuotias nainen on sekä fyysisesti että henkisesti kovassa kunnossa. Eveliina haluaa jakaa hyvää oloaan myös muille ja tarjoaa sivutyönään Pysyvän muutoksen valmentaja -palveluitaan.

Vielä pari vuotta sitten tilanne ei ollut niin seesteinen. Eveliina kertoo IltaSanomille palaneensa loppuun 27-vuotiaana. Hänen mukaansa syynä oli liian radikaali elämänmuutos.

Eveliina oli tottunut jo lapsuudessaan jatkuviin yllätyksiin ja oli siksi ylivirittyneessä tilassa. Pia-äiti oli tehnyt kaikkensa suojellakseen tytärtään julkisuudelta ja muilta myrskyiltä, mutta Eveliina oli silti kasvattanut itselleen kovan kuoren.

Kun hän neljä vuotta sitten tapasi avomiehensä Vilin, kaikki olikin yhtäkkiä seesteistä ja rauhallista.

– Kun sitten viimein löysin elämääni luotettavan ja turvallisen puolison, en tiennyt, miten toimia, Eveliina kertoo IltaSanomille.

Hän alkoi saada fyysisiä oireita. Ahdistuskohtausten aikana sydän muljahteli ja kädet puutuivat. Eveliina hakeutui terapiaan, jossa tilanteeseen johtaneita asioita ryhdyttiin selvittämään.

Nuori nainen ymmärsi sabotoineensa uutta elämäänsä, koska ei ollut tottunut sellaiseen. Lisäksi hän oppi, että asiat voivat aiheuttaa stressiä, vaikka ne olisivatkin positiivisia.




VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Huh! Sara Siepillä näkyvät nännit t-paidan läpi – katso kuumat kuvat!

29-vuotias Sara Sieppi muistetaan muun muassa vuonna 2018 alkaneesta Onnenpyörä-visailuohjelman toisesta tulemisesta, jossa hän oli kääntämässä kirjaimia. Hiljattain Sieppi...

Tällä liettualaisella naisella on koomisimmat Facebook-kuvat ikinä – katso ja ihmettele!

Liettualainen Lina Slizauskiene julkaisee Facebookiin toinen toistaan erikoisempia kuvia, jotka takuulla hämmästyttävät ja samaan aikaan naurattavat. Kun tätä loistavaa...

Big Brother: Ella avautui Paulalle fiiliksistään, joita hänellä Arttua kohtaan

Ella ja Arttu ovat viihtyneet toisensa seurassa Big Brother -talossa ja varsinkin yöaikaan. Osa asukkaista ei kuitenkaan tiennyt kaksikon öisistä hetkistä ennen...

Marika Fingerroosin salattu seksivideo – saippuoi itseään suihkussa!

Härdelli kertoi viikko sitten kuinka supersseksikäs Marika Fingerroos on perustanut kansainväliselle OnlyFans-sivustolle oman maksugalleriansa. Siinä hän jakaa rohkeimpia kuviaan. Näin tekevät mallit...

Yle: Homojen pitäisi muuttaa Ruotsiin kehotti Viron sisäministeri Mart Helme

Jälleen kerran Viron sisäministeri Mart Helmen lausunnot ovat herättäneet kohun. Tällä kertaa hän kehotti virolaisia homoja muuttamaan Ruotsiin. Helme...

Me Naiset: Kuinka hyvin muistat suomalaiset ysärihitit sanojen perusteella? Linkki testiin!

90-luvulla monia asia oli toisin ja silloin Suomessa koettiin poikkeuksellisen paha lama, jonka seuraukset olivat pitkäkestoiset. Tuolloin suomalaiset artistit tekivät musiikkia, joiden...

Sara Sieppi yläosattomissa – rohkeat kuvat joista moni ei tiedä…

Ihana Sara Sieppi on tehnyt huikean uran. Sen alkamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Nimittäin vuonna 2011 Sara...

28-vuotias tubettava räppäri Seksikäs-Suklaa: ”En vieläkään ole löytänyt G-pistettä”

Huippukiva.fi:n tuottamassa ja seksuaalineuvoja Milja Rannan vetämässä Leluraati-ohjelmassa vieraili tällä kertaa viihdetaiteilija Seksikäs-Suklaa, oikealta nimeltään Luyeye Konssi. Seksikäs-suklaa tunnetaan tubettajana, muusikkona ja myös yhtenä Farmi...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje