Koti Uutiset Vuokralainen ryöväsi vanhuksen koko omaisuuden tämän tietämättä – eli luksuselämää

Vuokralainen ryöväsi vanhuksen koko omaisuuden tämän tietämättä – eli luksuselämää



Sairauden vuoksi hoitokotiin muuttanut mies ei osannut aavistaa, millainen vuokralainen muutti hänen entiseen kotiinsa asumaan.

Dementiasta kärsinyt vanhus muutti pois kodistaan, mutta yksi tärkeä asia jäi hoitamatta. Vanhuksen pankkitiedoissa oli edelleen vanha osoite, eivätkä sukulaiset pystyneet muuttamaan tietoja pankkiin resurssipulan vuoksi. Vanhus ei myöskään ollut holhouksen alaisena.

Taloon muutti 49-vuotias Graham Power, joka sai osoitetietojen siirtämättömyyden vuoksi käsiinsä vanhuksen tiliotteet ja myös uuden pankkikortin. Hän onnistui myös tilaamaan uudet verkkopankkitunnukset taloonsa. Powerin jäljille päästiin epäilyttävien rahansiirtojen kautta.

Laittomia rahansiirtoja kertyi kaikkiaan 24 kappaletta. Viiden vuoden jälkeen vanhuksen 40 000 euron säästöt olivat muisto vain, sillä Power oli käyttänyt ne muun muassa hotelliyöpymisiin, ravintoloihin ja käytettyyn autoon.

– En olisi koskaan tehnyt sitä jos olisin tuntenut henkilön, joka oli säästänyt rahat, sanoi Power oikeudessa.

Power myönsi syyllisyytensä oikeudessa.

Lähde: HullLive
Kuvituskuva: Pixabay




VIIHDEUUTISIA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Uhkea Marika Fingerroos puristelee rintojaan hauskalla videolla – katso!

Erityisesti nuorten suosiossa oleva TikTok-palvelu on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen ja sieltä löytyykin jos jonkin näköistä huvittavaa materiaalia. Povipommi...

Nämä vauvat näyttävät vanhuksilta – tsekkaa koomiset kuvat!

Kaikki vauvat ovat söpöjä omalla tavallaan, mutta joskus he voivat kuitenkin yllättää omaperäisellä ulkonäöllään ja joidenkin pienokaisten kasvonpiirteet voivat tuoda mieleen eläkeläisen...

Huhhuh, mikä belfie! Tässä on viikon kuumin peppu

Nyt on kuuma pakkaus! Tällä kertaa Härdellin lukijoiden äänet jakautuivat melko tasapuolisesti kolmen tulikuuman belfien kesken. Viikon kuumimmaksi valittiin peppu 2, joka sai äänistä 43 %....

Seiska: Tässä on totuus kohuparin eron takana!

30-vuotiaan fitness-kaunottaren Sofia Belórfin ja 34-vuotiaan kohuliikemiehen Stefan "Stefu" Thermanin tuulinen suhde tuli lopulliseen päätökseensä viime viikon lauantaina, ja erosta jupistiin suuresti...

Nämä itsetehdyt koronamaskit herättävät suurta hämmästystä – katso kuvat!

Koronaviruksen loitolla pitäminen on tärkein prioriteetti näinä päivinä. Yhä useammat pitävät maskia aina kasvoillaan julkisilla paikoilla liikkuessaan, joka on tietenkin erittäin viisasta.

Seiska: Kohuliikemies Stefan Thermanilla jättivelat ulosotossa!

Viime lauantaina fitness-kaunotar Sofia Belórfista, 30, eronnut Stefan ”Stefu” Therman, 34, antaa mielellään itsestään kuvan menestyneenä liikemiehenä. Therman...

Poliisi: ”Vuoden opettaja” antoi oppilaalle luokassa suuseksiä

Texasilaista lukio-opettajaa Randi Chaverriaa, 36, syytetään sopimattomasta seksisuhteesta oppilaan kanssa. Maksimirangaistus Chaverrian saamasta syytteestä on jopa 20 vuotta vankeutta.

Muistatko vielä BB-Anniinan? Tältä hän näytti vuonna 2008!

Big Brother Suomi -tositelevisiosarjan 12. tuotantokausi on tällä hetkellä käynnissä. Kaikenlaisia kommelluksia on jo talossa nähty ja luvassa on varmasti lisää loistavaa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje